Tervetuloa sivustolleni! Täällä kirjoitan tarinoita suvuistani ja kotiseudustani sukututkimusharrastukseeni liittyen. Tarinoiden sisältö on kerätty muistitiedoista ja valokuvista, luettu, kuultu, tutkittu ja tulkittu seurakuntien dokumenteista, kirjoista, lehdistä, päiväkirjoista, kirjeistä yms. Kaikki kiitos, kritiikki ja tieto on tervetullutta,koska uteliaisuuteni näihin asioihin on loputon....Käytetty lähdemateriaali tulee kirjoituksissa tavalla tai toisella esiin. Kuvat ovat pääasiassa omiani tai sukulaisilta saatuja. Mikäli joku kokee tarpeelliseksi lainata tekstin osia, tulee lähdetieto merkitä oheen. Kokonaisen tarinan tai valokuvan käyttämiseen on kysyttävä minulta lupa. Mukavia hetkiä tarinoideni parissa!

maanantai 31. joulukuuta 2012

Rippilapsia 1895

Sukututkijalle mielenkiintoisia tiedonlähteitä ovat myös seurakuntien rippilasten luettelot, joihin merkittiin kunakin vuonna rippikoulun suorittaneet henkilöt. Luetteloihin kirjattiin myös rippikoululaisten lukutaito ja Katekismuksen osaaminen. Mieleeni on Kurusta jäänyt vuoden 1895 rippikoululaiset, sillä tuolloin kesäkuun 24.päivänä Kurun kirkossa pääsi ripille kaksi isoisoisääni; Antto Kantojärvi (1879-1934) ja Iivari Mäkelä (1879-1947) sekä kolme muuta tuolloin ns.lähisukuun kuulunutta nuorta. Samassa kirkossa pääsin itse ripille 86 vuotta myöhemmin.

Iivari Kallenpoika Mäkelä oli Kurusta Hainarinkylästä Mäkelän torpasta Kalle Antinpoika (1825-1902) ja Anna Eveliina Matintytär (s.1841 os.Leppämäki) Mäkelän poika. Iivari oli tuolloin ripille päästessä 15-vuotias ja täytti 16-vuotta syyskuussa. Antto Emil Kantojärvi Kurun Petäjälamminkylästä Kantojärven torpasta oli jo tammikuussa täyttänyt 16-vuotta. Hänen vanhempansa olivat Matti (1857-1895) ja Edla Karoliina Kantojärvi os.Siukola (1853-1921). Samana vuonna kun Antto pääsi ripille, oli Kantojärvellä myös surua, sillä Anton isä Matti ja Anton nuorin sisar Elsa kuolivat keväällä muutaman kuukauden välein.

Sekä Iivari Mäkelä että Antto Kantojärvi olivat molemmat isäni pappoja. Tuolloin kesällä 1895 rippikoulua käydessään nuoret miehet, torpan pojat  Hainarinkylän Mäkelästä ja Petäjälamminkylän Kantojärveltä eivät osanneet varmaan aavistaakaan, että vuosien kuluttua heidän perheensä yhdistyisivät, kun Iivarin tytär ja Anton poika perustaisivat yhdessä perheen. Iivari vihittiin Lyydia Aleksandra Aallon (1891-1963) kanssa ja Antto Anna Maria Uotilan (1885-1943) kanssa. Iivarin ja Lyydian esikoinen Eeva Vuokko Esteri (1918-1968) ja Anton ja Annan seitsemästä lapsesta keskimmäinen, vanhin poika Antti Henrik (1912-1976) vihittiin kesällä 1939. Eeva ja Antti Kantojärvi ovat siis isovanhempani. 

Tuolloin kesäkuussa 1895 ripille päässeiden joukossa olivat myös Anton sukulaiset Eevertti Hytönen Riuttaskylästä sekä Karjulankyläläiset Toivo Siukonen ja Anna Sammalisto. Eevertti Hytönen ja Antto Kantojärvi olivat pikkuserkkuja. Heidän isänsä Matti Gabrielinpoika Hytönen (s.1849) ja Matti Johaninpoika Kantojärvi olivat keskenään serkkuja. Matti Gabrielinpojan isä Gabriel Jeremiaanpoika Hytönen (1823-1868) ja Matti Johaninpojan äiti Greta Leena Jeremiaantytär Kantojärvi os.Hytönen (1831-1900) olivat sisaruksia. Toivo Herman Siukonen, Anna Augusta Sammalisto  ja Anton äiti Edla Kantojärvi os. Siukola olivat keskenään serkuksia. Edlan äiti Greta Liisa Siukola (1828-1890), Toivon isä Josua Siukola myöh.Siukonen (1849-1923) ja Annan äiti Maria Sammalisto os.Siukola (s.1842) olivat sisaruksia Ruovedeltä Siikalahdesta Siukolasta. Toivon isä Josua Siukonen toimi Kurussa Karjulankylässä räätälinä ja äiti oli Hilma Adolfina Kallentytär os.Polviander (1843-1916). Annan vanhemmat olivat Maria ja Kalle Sammalisto ent.Jusenius (1834-1888).

Rippilasten luettelosta selviää, että kaikki nämä viisi vuonna 1879 syntynyttä rippikoululaista  Antto, Iivari, Eevertti, Toivo ja Anna osasivat lukea ja olivat rippikoulussa selviytyneet Katekismuksesta sekä kirkkohistoriasta. Rippipappina heillä oli August Mauri Numminen (1857-1945), joka toimi Kurussa kirkkoherrana vuosina 1893-1945. Rippilasten luettelon lopuksi kirkkoherra on luettelon loppuun lisännyt alla olevassa kuvassa olevan tekstin; "Yllä olevat lapset uusivat kasteliittonsa ja kävivät ensikerran Herran ehtolllisella Kurun kirkossa kesäkuun 24 päivänä 1895. A.M.Numminen". August Mauri Numminen oli aloittanut Kurussa kirkkoherrana muutama vuosi aiemmin vuonna  1893 ollen Kurun ensimmäinen oma kirkkoherra, vaikka Kurun kappeliseurakunta oli itsenäistynyt Ruoveden seurakunnasta jo 1872.
Kurun kirkon vaiheilta 1781-1981- kirjassa kerrotaan, että tuolloin 1890-luvulla kirkkoherra Nummisen aikaan rippikoulu kesti kuukauden, josta kaksi viikkoa käytiin syksyllä ja kaksi keväällä. Ennen juhannuksena tapahtuvaa konfirmaatiota pidettiin pappilan pirtissa pääsykuulustelu. Jos ei päässyt läpi, seuraava mahdollisuus konfirmaatioon oli syksyllä. Katekismustuntien ja kirkkohistorian lisäksi rippikoulussa opetettiin jumalanpalveluksen keskeiset messut ja virsiä. Tuohon aikaan ei ripille päässeille vielä ollut tapana antaa kukkia tai lahjoja, mutta muuten  ripille pääsy oli vakava ja juhlava tilaisuus, jota varten puhdistauduttiin edellisenä päivänä ja rippiaamuna ei syöty ennen kirkkoon menoa. Tytöillä oli vaalea tai tumma leninki varalllisuudesta riippuen ja niillä pojilla, joille oli pystytty hankkimaan, oli tumma puku.

Kirkonmäelle oli tuolloin kokoontuneena paljon sukuani. En tiedä ketä paikalla oli, mutta luulisin Toivon, Annan ja Anton vanhempien tavanneen, myös Eevertin vanhempien kanssa, sillä Hytöseltä kotoisin ollut Anton mummu Greeta Leena Kantojärvi meni Johan Kantojärven (1830-1864) kuoltua uudelleen naimisiin Edla miniänsä enon Emmanuel Siukosen myöh.Kantojärven (1845-1929) kanssa ja näin nämä kolme sukua liittyivät toisiinsa myös tätä kautta. Kun näiden neljän sukulaisnuoren joukkoon vielä lisätään Iivari, jonka tytär aikanaan yhdisti myös hänet näihin sukuihin, niin en voinut olla kuvittelematta sukulaisiani tummissa kirkkovaatteissaan ja huiveissaan tutulla Kurun kirkon pihamaalla vaihtamassa kuulumisia ja katsomassa nuorten ripille pääsyä juhannuksena 1895.

maanantai 24. joulukuuta 2012

Hyvää joulua!

Tätä kirjoittaessani yö on kääntynyt jouluaaton aamuyöksi, joulukorttitarinani ovat lopuillaan ja jäljellä on kaksi viimeistä korttia. Molemmat kortit ovat tulleet Kuruun Kantojärvelle isoisomummulleni Anna Maria Kantojärvelle os. Uotila (1885-1943) jouluna 1942. Nämä Anna-mummun viimeisenä joulunaan saamat joulukortit ovat harmaata, pehmeähköä kartonkia, mistä monet noiden pula-ajan eli vuosien 1939-1954 kortit olivat tehty. Monia asioita säännösteltiin, mutta paperia joulukortteihin oli kuitenkin saatavilla, vaikka laadultaan se ei kovin hyvää ollut.Pula sen sijaan oli painajista ja painoväreistä. Tuona aikana suurin osa korteista tuli kotimaasta. Pula-ajan korteissa saattoi myös postileimoissa olla kansalaisille muistutus säästäväisyydestä.Näissä korteissa on kuitenkin ihan tavalliset Ruoveden ja Sievin postileimat.

Toisen korteista on lähettänyt Janne Antinpoika Salmi (1865-1950) Ruovedeltä Siikalahdesta. Janne oli Annan Antto (1879-1934) puolison tädin mies. Eli Anton äiti Edla Karoliina Kantojärvi os. Siukola (1853-1921) ja Jannen puoliso Eriika Salmi os. Siukola (1866-1921) olivat sisarukset. Niin sisarukset Edla ja Eriika kuin Anttokin olivat kuolleet jo vuosia aiemmin, joten tuolloin jouluna 1942 sekä Anna että Janne olivat leskiä. Edlan ja Eriikan sukulaisuuden lisäksi Annaa ja Jannea yhdisti heidän lastensa avioliitto. Janne ja Eriika Salmi olivat 1900-luvun alussa tuttu näky Kantojärvellä ja sisarukset Edla ja Eriika pitivät tiiviisti yhteyttä. Vaikka toinen asui Kurun puolella ja toinen Ruoveden puolella, kodit olivat kävelymatkan päässä toisistaan. Tuota samaa polkua pitkin olen itsekin kulkenut Kantojärveltä Hammonjärven ohi Siikalahdentielle. Janne ja Eriika olivat sekä Edla ja Matti Kantojärven nuorimman pojan Lahja Kantojärven kummeja että Anna ja Antto Kantojärven tytärten Hilman ja Hildan kummeja.

Toisen korteista Annalle on lähettänyt hänen Antto-puolisonsa veli ja juuri mainittujen Janne ja Eriika Salmen kummipoika Lahja Kantojärvi (1892-1975) vaimonsa Ida Elina Kantojärven os. Pokela (1894-1954) kanssa Sievistä, minne Lahja oli vuonna 1913 lähtenyt töihin ja seuraavana vuonna mennyt Idan kanssa naimisiin saaden kahdeksan lasta. Lahjan lapsista Lahja Matti (1918-1925) kuoli lapsena ja jouluna 1942 vanhimmilla lapsilla oli jo omat perheet, mutta nuorimmat lapset Viivi, Onni, Rauha ja Airi varmaan vielä asuivat kotona Lahjan ja Idan kanssa.Veljeksillä Antolla ja Lahjalla oli kolmetoista vuotta ikäeroa. Isoveli Antto kuoli pian sen jälkeen kun Lahja oli palannut Canadasta oltuaan siellä metsätöissä, joten viimeisinä vuosina veljekset eivät toisiaan tavanneet. Lahja piti kuitenkin yhteyttä synnyinkotiinsa Kantojärvelle veljensä kuolemankin jälkeen.

Kaikki nämä blogini joulukorttitarinoiden 24 joulukorttia kertovat oman tarinansa suvun välisestä yhteydenpidosta. Säilömieni korttien joukossa on paljon myös muilta sukulaisilta saatuja kortteja, mutta myös naapureilta ja kyläläisiltä. 1950-luvulla isäni, tätini ja setäni ovat saaneet myös koulukavereiltaan kortteja, joista osa on jäänyt muistojen laatikkoon. Kortit kertovat tarinaa kunkin ajan elämästä ja ovat antaneet myös vinkkejä sukututkimukseen, sillä niissä olevien nimien kautta on voinut yhdistellä perheenjäseniä ja sukua sekä saada vinkin tietyn nimisen ihmisen kuulumisesta johonkin perheeseen ja näin häntä on voinut etsiä tarkemmin kirkonkirjoista. Mummuni ja pappani joulukorttien joukossa on niitäkin, joilta vielä itsekin saan kortin. Se ilahduttaa ja kertoo miten yhteys säilyy sukupolvelta toiselle.

Viime vuoden joulutarina  ja tämän vuoden joulutarina tallin tontusta sekä nämä 24 joulukorttia tarinoissani  ovat viritelleet joulun tunnelmaan itseäni ja toivottavasti myös teitä lukijoita. Niiden kautta haluan toivottaa kaikille lukijoille oikein hyvää joulun aikaa!

lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulutarina tallin tontusta

Saunan rapulta näkee suoraan tallin ovelta toiselle
Tilta seisoi jähmettyneenä saunan rappusilla. Amanda oli vaatettanut hänet hyvin saunan jälkeen ja kietonut päälle lämpimän huivin. Jouduttuaan odottamaan kun Amanda auttoi pienempiä sisaruksia vaatetuksessa, Tilta oli ensin kiukutellut kylmyyttään eikä olisi halunnut jäädä kylmään odottamaan toisia, mutta kiukuttelu oli loppunut lyhyeen ja Tilta vaiennut ja jähmettynyt kuin seinään törmäten. Tilta vain tuijotti. Taustalla Amanda ja pojat jatkoivat pukemista.

Tilta katsoi miten se työnsi Vihtorin tallin ovea raolleen ja pienin lyhyin askelin töpötti ovelta viereisen tallin ovelle. Kädet viuhtoivat kuin vaarilla, mutta vaari se ei ollut. Vaari oli tuvassa eikä enää omin avuin kyennyt liikkumaankaan.Tilta katseli miten tuo kulkija istahti tallin korkealle kynnykselle. Se laittoi toisen käden poskelle ja nojasi siihen, toisella kädellä se alkoi syödä jotakin.
-Mun leipää, huudahti Tilta.
-Ei meillä ole täällä leipää, kohta mennään sisälle, vastasi Amanda.
-Se syö mun leipää, toisti Tilta nyt kuiskaavalla äänellä.

Mutta samassa leivän syöjä oli hävinnyt. Ja samassa Tilta unohti, että piti odottaa ja lähti juoksemaan kovaa vauhtia talolle. -Äiti, äiti, äitiiii. Se söi mun leipää. Äiti se söi mun leipää, Tilta huusi juostessaan. Amandan ei kannattanut tytön perään huudella.Tilta meni menojaan ja Amanda jäi vielä viimeistelemään pienten poikien vaatetusta tullakseen sitten heidän kanssaan perässä.

Amandan ja poikien tullessa tupaan, Tilta istui tohkeissaan jo pöydän ääressä ja Hermanni toisella puolella.
-Tilta on nähnyt tontun, sanoi Hermanni Tiltan pikkuveljille.
-Se söi mun leipää. Et uskonut Amanda sitä, vastasi Tilta, Hermanni sanoi, että se on tonttu, ihan oikeasti tonttu.

Kyllä Tilta varmasti tontun näki. Tallin nurkalla sen on nähnyt Hermannikin kerran ja Tiltan vaari. Ja myöhemmn moni muukin, mutta kun pikkuveljet seuraavina päivinä tunnista toiseen istua nököttivät välillä saunan rapulla ja välillä tallin nurkalla, eivät he nähneet tontusta vilaustakaan. En tiedä näkikö Tilta tonttua toista kertaa, mutta  monena seuraavana jouluna Tilta vei tontulle herkkupaketin ja joka kerta se paketti tallin kynnykseltä häipyi.

Tarinat tontusta liittyvät talven hämärään aikaan, usein siihen taianomaiseen sinertävään hetkeen ennen kuin aurinko laskee. Tuo Tiltankin näkemä tallitonttu on nähty Kantojärven tallin oven suussa usein joulun aikaan, mutta on tonttu muulloinkin nähty. Vihtori ja seuraajansa Polle asuivat tallissa ja siellä tontun tiedetään käyneen leipää hakemassa ja hevosille seuraa pitämässä.Tonttua on seurannut moni sukupolvi. Kerran omassa lapsuudessani haimme Antti-papan meille joulun viettoon ja kävin hänen kanssaan ennen lähtöä katsomassa tallissa Pollea. -Avaa ovi hiljaa, ettei tonttu pelästy, sanoi Antti-pappa, ja ole tarkkana, ettei Pollekaan pelästy, ettei se sotke tonttua jalkoihinsa. Niinpä edelleen lapset Kantojärvellä avaavat tallin oven hiljaa ollakseen pelästyttämästä tonttua ja kerran jos toisenkin he katsahtavat tänäkin päivänä saunan ovelta tallin suuntaan tontun nähdäkseen.

Enon perheelle jouluna 1959

Joulukorttitarinoiden 22. joulukortin on kuvittanut ruotsalainen taiteilija ja kuvittaja Lucie Lundberg (1908-1983). Postikorttien lisäksi hän on kuvittanut erilaisia lastenkirjoja, joista tunnetuin meille taitaa olla Pekka Töpöhäntä. Lucie Lundberg on myös tunnettu kiiltokuvien piirtäjä. Vahvat värit, selkeät ja elävät kuvat sekä sadunomaisuus viehättävät monissa Lundbergin kuvissa. Tämän ihastuttavan kortin on saanut jouluna 1959 pappani ja mummuni Antti Henrik (1912-1976) ja Eeva Vuokko Esteri (1918-1968) Kantojärvi os. Mäkelä perheineen Kurun Kantojärvelle Helsingistä Sepon perheeltä. Seppo Mauno Kalevi Kantojärvi (1932-1993) oli Antti-papan Taimi-sisaren poika ja vietti lapsena paljon aikaa Kantojärvellä, joten Antti-enon perhe tuli tutuksi ja läheiseksi. Tuona jouluna 1959 Kantojärvellä viettivät joulua kaikki Antin ja Eevan lapset; Pekka, Esko, Kauko, Aino ja Pentti sekä Pekan vaimo Tyyni ja heidän samana vuonna keväällä syntynyt poikansa Pauli. Sepon perheeseen kuuluivat vaimo Bertta ja heidän poikansa Pertti.

perjantai 21. joulukuuta 2012

Ystävyydellä Amandalta Annalle

Amandan kirjoittama joulutervehdys " Hauskaa joulua Sinulle ja onnea alkavalle vuodelle, ystävyydellä  Amanda" jatkaa joulukuun joulukorttitarinoitani. Jouluna 1936 Ruoveden Pihlajalahdelta Hoikkalasta lähti joulukortti Kuruun Kantojärvelle osoitteella Paappasenkylä. Kortin saaja oli isoisomummuni Anna Maria Kantojärvi os. Uotila (1885-1943) ja lähettäjä Amanda Hoikkala os. Komppa (1865-1942). Amandan puoliso oli Antti Hoikkala ent. Kantojärvi (1859-1932), joka oli lähtenyt kotoaan Kurun Kantojärveltä Ruovedelle vuonna 1884. Antin ja Amandan perhe asui ensin Amandan kotona Ruovedellä Pekkalan Kompalla, mutta hankkivat sitten oman kodin Ruoveden Pihlajalahdelta autioituneesta Hoikkalan talosta. Hoikkalaan, joka ei Ruovedentietä pitkin ole kaukana Kantojärvestä, he asettuivat niin, että paikalla asuu edelleen heidän jälkeläisiään. Amandan puoliso Antti oli Annan puolison Antto Kantojärven (1879-1934) setä eli Anton isän Matti Kantojärven (1857-1895) veli. Amanda ja Antti Hoikkala olivat myös Annan ja Anton Taimi-tyttären kummeja. Tuolloin jouluna 1936 sekä Amanda että Anna olivat jo leskiä, sillä Amandan Antti-puoliso oli kuollut neljä vuotta aiemmin ja Annan puoliso Antto kaksi vuotta aiemmin.  Amandalla ja Annalla oli ikäeroa kaksikymmentä vuotta. Ystävykset kuolivat silti hyvin lähekkäin, Amanda vuotta ennen Annaa. 

torstai 20. joulukuuta 2012

Kenttäpostia jouluna 1940

Seuraavat kaksi joulukorttitarinoiden joulukorttia liittyvät jouluun 1940, jolloin toinen maailmansota (1939-1945) oli kestänyt reilun vuoden ja talvisota päättynyt saman vuoden keväällä. Isäni setä, Antti-pappani veli Väinö Matias Kantojärvi (1919-1984) lähetti tuolloin joulun alla vuonna 1940 rintamalta joulukortin Kuruun Kantojärvelle äidilleen Annalle (1885-1943). Isä Antto (1879-1934) oli kuollut kuusi vuotta aiemmin. Emäntä Anna Kantojärvelle osoitettu kortti on lähetetty osoitteeseen Ruovesi Muroleen kanava, mistä tuolloin Kantojärven posti haettiin. Kortti on sotilaspostikortti ja sen on kustantanut Suomen aliupseeri-lehti. Kortissa on Kenttäpostia-leima ja 12.joulukuuta 1940 Putikossa leimattu postileima. 

Putikko sijaitsee Punkaharjulla Savon ja Karjalan rajamailla. Sodan alettua miehiä tuotiin Karjalaan autoilla ja junilla. Putikkoon oli kätevä tulla junalla, sillä se sijaitsi vuonna 1908 valmistuneen Elisenvaarasta Savonlinnaan kulkevan rautatien varrella. Ennen sotilaiden tuloa ja varmaan samaankin aikaan saapuneiden sotilaiden kanssa samalta asemalta lähtivät toiseen suuntaan alueen asukkaat evakkoon muualle Suomeen. Rautateitse kulkivat myös postit ja tarvikkeet. Kenttäposti vastasi sodan aikana postin kulusta sotilaiden ja muun väestön välillä. Rintamalta lähetettyihin kortteihin lyötiin postikonttoreissa tuo kenttäpostia -leima. Postikonttoreiden sijainti vaihteli tilanteen mukaan. Rintamalta lähetetyissä korteissa ei ollut mainittu tarkkaa paikkaa missä sotilas korttia lähettäessään oli, mutta jossakin tuolla alueella Väinö sotimassa oli, kun Putikon asemalta lähti kortti kotiin äidille emmekä tiedä vaikka kortti tai paketti kotoa Putikkoonkin olisi joulun alla saapunut ja sieltä Väinölle matkannut.

Toinen korteista on varustettu myös kenttäpostia-leimalla ja se on osoitettu Väinön sisarelle, neiti Hilda Kantojärvelle (1907-1988) ja siinä lämpimät joulun ja uuden vuoden terveiset Hildalle lähettää nimimerkki JM. Liekö Hildan ystävä tai ihailija, joka rintamalta häntä haluaa muistaa. Kortin postileimasta ei saa selville paikkaa, mutta päivämäärä on 17.joulukuuta 1940.

Joulusta huolimatta sotatoimet rintamalla eivät keskeytyneet, vaikka joulua yritettiinkin rauhoittaa ja miehet saivat ansaitsemansa levon joulurauhan aikaan. Jouluna kenttäpostia lähetettiin paljon ja sitä myös paljon saapui rintamalle. Omaisten lisäksi monet muut lähettivät miehille sukkia, käsineitä ja muuta lämmintä joulun alla, joten joulusaamisista pääsivät osallisiksi nekin, jotka eivät omaisilta pakettaja saaneet. Niin Väinö kuin Hildan ystäväkin viettivät jouluaan rintamalla vartioiden ja ollen valppaina toimimaan tilanteen niin vaatiessa. Mielessä on molemmilla siellä vartioidessa varmasti ollut myös kotiseutu, koti, perhe ja ystävät. 

tiistai 18. joulukuuta 2012

Joulu, juhlista jaloin

Joulukorttitarinoiden 17. ja 18. päivien joulukortit ovat varsinaisesti uuden vuoden kortteja, mutta ne on annettu jo ennen joulua ja niissä lähettäjät toivottavat onnellisen uuden vuoden toivotusten lisäksi myös hyvää joulua. Molempien korttien saaja on isoisoisäni Antto Kantojärvi (1879-1934). 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa uuden vuoden kortit olivatkin paljon yleisempiä kuin nykyään. Joulutervehdysten lähettämisen yleistyttyä alettiin muistaa sukulaisia ja ystäviä yhdellä kortilla, jossa oli toivotukset molempiin juhliin.

Jouluna 1911 sai perheen isä, torpanmies kuten korttiin on kirjoitettu, Antto Kantojärvi kortin vaimoltaan Annalta ja tyttäriltään Hilmalta, Hildalta ja Taimilta. Perhe on halunnut muistaa isää jouluna tällä kortilla ja saattaapa olla, että kortti on ollut mukana isän lahjassa, joka varmasti on ollut jotakin hyödyllistä kuten esimerkiksi villasukat. Tuolloin jouluna 1911 Hilma Vilhelmiina oli 6-vuotias, Hilda Johanna 4-vuotias ja Taimi Sisko täytti heti vuoden 1912 alussa 3-vuotta. Perheen neljäs lapsi, pappani Antti Henrik syntyi tammikuun 1912 lopulla, joten tuona jouluna Anna on jo ollut viimeisillään raskaana. Myöhemmin perheeseen syntyi vielä kolme lasta Saima Maria, Toivo Aleksi ja Väinö Matias.

Toinen samanlainen kortti eri vuosiluvulla on tullut jouluna 1913 Antto Kantolalle, kuten Kantojärveä usein tuolloin puhekielessä sanottiin, osoitteeseen Paappasenkylä Kuru Sievistä veljeltään Lahja Kantojärveltä (1892-1973). Lahjalla ja Antolla oli ikäeroa kolmetoista vuotta. Antto oli perheen esikoinen ja Lahja nuorin, kun häntä nuorempi Elsa-sisko oli kuollut jo pienenä vauvana Lahjan ollessa kolme vuotias. Elsan lisäksi tuona samana keväänä 1895 oli kuollut myös perheen isä Matti Kantojärvi (1857-1895). Lahja ja Antto olivat sisarussarjan ainoat pojat. Elsan lisäksi muita perheen tyttöjä olivat Aina, Hulda, Hilja ja Olga. Lahja oli tuolloin joulun alla vuonna 1913 jo töissä Pohjanmaalla Sievissä, minne hän myös jäi asumaan ja perusti perheen yhdessä Ida Elina Pokelan (1894-1954) kanssa. Lahja ja Ida Kantojärvi saivat kahdeksan lasta.

Jouluna 1911 Anna ja lapset toivottivat ylläolevalla kortilla perheen isälle hyvää joulua ja onnea uudelle vuodelle adjektiivilla jaloimmat. Tuosta jaloimmat adjektiivista muistui mieleen vanha sanonta "Joulu juhlista jaloin ja pääsiäinen pyhistä paras", mutta tuli siitä mieleen myös nykypäivän sanonta "Joulu juhlista jaloin ja pikkujouluista jotenkuten" ja jossakin versiossa myös kontaten. Tosiasiassa sana osui silmiin myös sen vuoksi, että sitä ei juuri tänä päivänä onnen toivotuksissa näe tai kuule. Mutta tuon ajan kielessä sana on käytössä ollut ja näen sen tässä tapauksessa myös sisältävän kunnioitusta ja arvostusta puolisoa ja perheen isää kohtaan, mutta myös itse juhlan ja perheen tärkeyttä. Torppariperheen elämässä sana sisälsi varmasti myös kiitollisuutta menneestä vuodesta ja aitoa toivetta onnekkaasta seuraavasta vuodesta.  Tuon ajan ihmisten mielissä joulusta teki jalon myös itse joulun sanoma ja sen tunnelma, joka oli mahdollinen kaikille. Sokeain Airut lehdessä vuonna 1927 Armida Nieminen kirjoitti "Taasen lähestyy meitä joulu, tuo juhlista jaloin juhla, josta esi-isämmekin ovat kunnioittavan arvoituksen tavoin sanoneet: Kulkee maata kuin kuningas, vaeltaa kuin valtaherra. Joka vuosi varrotahan köyhempähänkin kotihin." Työn ja aherruksen keskellä joulu oli tärkeä juhla ja hiljentymisen aika perheen parissa myös Kantojärvellä.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Muistan sua joulukortilla...

Joulukortteja kuten muitakin postikortteja on mukava saada, vaikka liian harvoin ja vähän niitä tulee itse lähetettyä. Itse lähetän muutamia joulukortteja ja satunnaisesti joitakin onnittelukortteja. Matkoilta tulee lähetetyksi perheenjäsenille postikortteja matkatervehdyksenä. Sukututkimusharrastus on saanut minut myös keräämään vanhoja kortteja. Niissä kiinnostavat itse kortin lisäksi kortinlähettäjät ja saajat sekä mikä on ollut syy tai tilanne kun kortti on lähetetty. Onpa jostakin kortista selvinnyt asuinpaikkakin. Monesta postikortista on voinut lukea erilaisia sattumuksia ja tapahtumia arjen elämästä, kuten eräässä postikortissa Aino-tätini koulukaveri kertoi ettei ollut ollut koulussa kun oli polttanut jalkansa kiukaassa tai postikorteista on saanut lukea koti-ikävästä, Tampereen markkinoista tai niissä on voitu vastaanottajalle ilmoittaa millä linja-autolla tai laivalla sovittu paketti on lähetetty esimerkiksi äidiltä tyttärelle Muroleesta Tampereelle tai Kurusta Ruovedelle. Korttien terveisten kautta saa tietoa ihmisten välisistä suhteista ja kanssakäymisestä. Ja onpa jonkun kortin lähettäjien nimiluettelosta selvinnyt nimiä perheenjäsenistä tai yhteyksistä eri perheiden välillä.

Hyvää Joulua äidille toivoo Hilda ja Antti
Ensimmäinen tunnettu joulukortti painettiin Englannissa 1843, kun liikemies Henry Cole sai idean painattaa tuhannen kortin erän joulutervehdyksiä ystävilleen ja liiketuttavilleen. Kortti tuli painosta mustavalkoisena ja väritettiin sen jälkeen käsin. Tämän ensimmäisen joulukortin kuvassa perhe tai  muu vastaava ihmisjoukko viettää joulua iloisissa, jopa riehakkaissa tunnelmissa joulupöydän ympärillä. Kortti sai tuolloin osakseen kritiikkiä siitä, että kuvassa nainen tarjoaa viinilasista juotavaa pikkulapselle. Jotkut arvelevatkin, että kuvan aiheuttama kohu edesauttoi painettujen joulukorttien määrän lisääntymiseen seuraavana vuonna. Suomessa ensimmäisiä joulukortteja alettiin lähettää 1870-luvulla ja vanhin täällä lähetetty kortti tunnetaan vuodelta 1871. Perinteisiä joulukorttien kuva-aiheita ovat olleet ennenkin mm.tontut, joulupukki, kuusenhaku, joulukuusi, enkelit, kynttilät sekä perheiden joulunviettoa kuvaavat ja uskonnollisiin joulun tapahtumiin viittavat kuvat. Aluksi korttien kuvissa oli nykypäivään verrattuna paljon enempi koristeellisia, kimaltelevia ja kiiltokuvamaisia esineiden kuvia eikä kuva-aihe välttämättä ollut niin jouluinen  kuin myöhemmin. Kuvassa saattoi olla esimerkiksi lapsia jakamassa ruusuja kuten oheisessa kortissa, jonka Anna-äiti on saanut 1910-luvun lopussa lapsiltaan Hildalta ja Antilta hyvän joulun toivotuksena. 

Kirjoitustaidon parantuessa sekä postitoiminnan ja liikenteen kehittymisen myötä korttien lähettäminen yleistyi nopeasti. Aluksi kortteja lähetettiin sukulaisille ja läheisille ystäville. Myös omassa vanhojen korttien keräilylaatikossa suurin osa korteista paljastuu sukulaisten tai naapureiden lähettämiksi. Lähetettyjen korttien perusteella myös serkut muistivat toisiaan ja pitivät paljon yhteyttä toisiinsa. Ruovedeltä Salmen veljekset ovat lähettäneet Kantojärvelle serkulleen Sepolle useana jouluna joulukortin, joista eräässä luultavasti 1940-luvulla annetussa kortissa on lapsen käsialalla kirjoitettu myös hauska korttiin sopiva jouluruno; "Hauskaa joulua Sepolle! Auta Aatami raukkaa, Aatami laukkaa että tallukat paukkaa. t.Olli.S."  Ollin ja Sepon äidit Hilma ja Taimi olivat sisaruksia. Vuonna 1961 sai Aino Kantojärvelle kauniilla nuoren naisen käsialalla kirjoitetun joulukortin serkultaan Seijalta Virroilta. Seijan äiti Taimi ja Ainon isä Antti olivat sisaruksia. 1930-luvulla on Hilda saanut joulukortin Kantojärvelle serkultaan Martalta. Hildan äiti Anna ja Martan äiti Ida olivat sisarukset Teiskosta Uotilasta.
Sepolle Ollilta
Ainolle Seijalta

Hildalle Martalta




Nämä Ollin, Martan ja Seijan lähettämät kortit serkuilleen sekä Hildan ja Antin kortti äidilleen ovatkin neljä seuraavaa tarinaa joulukorttitarinoissani, joista aiemmat löytyvät selaamalla blogin kirjoituksia taaksepäin. Minkähänlaisia tarinoita tulevaisuuden sukututkija saa uudemmasta korttikokoelmastani. On siellä paljon kortteja sediltä ja tädeiltä, enoilta ja serkuilta sekä muilta sukulaisilta, mutta myös monilta ystäviltä ja tuttavilta. Nykypäivän joulukorteista tulevaisuuden sukututkija voi löytää monesta myös valokuvia lähettäjistä ja heidän lapsistaan tai lemmikeistään. Omia läheisiä ihmisiä on mukava muistaa ja tervehtiä joulukortilla. Aunen Helsingistä serkulleen Antille Kuruun Kantojärvelle lähettämästä kortista osui silmiini kaunis jouluruno, joten omissa tämän vuoden joulukorteissani lukee;
Lumiset oksat vihreän puun,
kimmeltää valossa jouluisen kuun,
katselen tähtien hopeista nauhaa,
se tuo jouluun lämpöä, rauhaa!

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Kahdestoista joulukortti


Joulukorttitarinoideni kahdestoista joulukortti kuvaa jouluevankeliumin lukuhetkeä, mihin koko perhe on kokoontunut. Perheen isä on lukijana ja huonetta koristavat jouluun liittyvät himmeli ja haarakynttelikkö. Tämä joulukortti on tullut isoisoäidilleni Anna Maria Kantojärvelle (1885-1943) jouluna 1938 Olga ja Juho Koivuselta. Olga Pauliina Koivunen (1863-1948) oli Annan puolison Antto Emil Kantojärven (1879-1934) pikkuserkku. Olgan puoliso oli suutari Juho Koivunen. Koivuset asuivat Petäjälamminkylässä Kurussa kuten Kantojärvetkin. Pikkuserkusten äidit Hedda Eveliina Niinimäki ja Edla Karoliina Kantojärvi olivat serkukset. Hedda Eveliina, Elinanakin puhuteltu, oli puolisonsa Kallen kanssa Antto Emilin kummeja ja Anton vanhemmat Matti ja Edla Kantojärvi puolestaan olivat Olgan veljen Karl Emilin kummeja. Kalle ja Hedda olivat tulleet vanhimpien lastensa kanssa Petäjälamminkylään Niinimäen torppaan vuonna 1877 Olgan ollessa 14-vuotias.  Olgan äiti Hedda syntyi Ruovedellä ja muutti  vuonna 1856 Kuruun, missä sitten avioitui vuonna 1862. Heddan äiti Anna (1817-1895) ja Edlan isä Adolf Joakim (1822-1886) olivat sisarukset Ruovedeltä Liimolasta.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Joulu 1906

Jouluna 1906 Antto (1879-1934) ja Anna (1885-1943) Kantojärvi olivat olleet naimisissa kaksi ja puoli vuotta. He asuivat Kurussa Petäjälamminkylässä Ala-Paappasen talon Kantojärven torpassa, missä Anton sukua oli asunut jo 1800-luvun alusta alkaen.  Kesällä 1904 vihityn pariskunnan esikoinen Hilma Vilhelmiina oli syntynyt keväällä 1905 ja oli nyt sitten tänä jouluna 1½-vuotias. Pikkusisko Hilda Johanna syntyi alkukesästä 1907, joten jouluna Anna-äiti oli raskaana.

Tuona vuoden 1906 jouluna perhe sai viereisen joulukortin Annan sisaren Idan perheeltä, Rantaloilta. Ida oli Kalle ja Ida Uotilan lapsista kolmanneksi vanhin ja Anna-sisartaan kolme vuotta vanhempi. Ida (1882-1963) oli naimisissa Kalle Rantalan (1880-1950) kanssa ja tuolloin jouluna 1906 heillä oli myös yksi tytär, vajaa kaksi vuotias Anna. Myös Idan toinen tytär Martta syntyi seuraavana kesänä, joten sisarensa tapaan hänkin oli tuolloin jouluna jo raskauden alkuvaiheilla.

Torppari Antto Kantojärven perheelle osoitettu kortti on lähetetty osoitteella Paappasenkylä Kuru. Kortissa on kaksi leimaa 21.XII.06 Toikko ja 22.XII.06 Kuru. Suomi oli tuolloin Venäjän vallan alla, joten postileimoissa paikkojen nimet ovat myös venäjäksi ja postimerkki on venäläinen. Rantaloiden koti oli paikalla, joka ajan saatossa on kuulunut niin Teiskoon, Ylöjärveen kuin Viljakkalaan eikä Kurunkaan raja kaukana ole, joten tuolta paikalta on varmasti asioitu myös Kurun suunnassa ja juuri Toikolla, missä tuolloin sijaitsi kauppa ja posti.

Tämä yhdestoista joulukortti blogini joulukorttitarinoissa ilahdutti Kantojärvellä Anton ja Annan perheen lisäksi myös tuolloin vielä kotona Kantojärvellä asuneita Anton sisaruksia Huldaa ja Lahjaa ja saattoipa kotiin joulunviettoon ollut saapunut muitakin jo kotoa lähteneitä sisaruksia, varsinkin Hilja ja Olga, joilla ei vielä tuolloin ollut omaa perhettä. Perheeseen kuuluivat vielä tuolloin myös Anton äiti Edla sekä Manu-vaari, joka oli Anton Greta Leena-mummun uusi puoliso Juho-vaarin kuoltua jo Anton Matti isän ollessa pieni. Manu-vaari oli lisäksi Edlan eno, joten varmasti tämänkin sukulaissuhteen vuoksi Manu oli monen lapsen pidetty vaari omien vaarien kuoltua nuorina. Anton lapset puhuttelivat häntä Manu-vaarina ja ehtihän hän nähdä kaikkien Annan ja Anton lastenkin vielä kasvavan ja aikuistuvan ennen kuolemaansa 1929 ja tuolloin vuonna 1906 joulua viettävän 1½-vuotiaan Hilman ensimmäisen lapsenkin vauvana parikymmentä vuotta myöhemmin. Oma Antti-pappani syntyi Anton ja Annan perheeseen kuusi joulua myöhemmin. Hilman, Hildan ja pappani lisäksi muita lapsia olivat Saimi, Taimi, Toivo ja Väinö. Jouluna 1906 torpan tuvassa leikki kuitenkin vain yksi lapsi, joten joulukortin kuvan iloisten lasten tavoin varmasti myös pieni Hilma-tyttö ilahdutti  joulua viettävää torpan aikuisjoukkoa.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Rauhallista joulua mummulle

Joulukorttitarinoiden yhdeksännen ja kymmenennen joulukortin saaja on Anna Maria Kantojärvi os. Uotila (1885-1943) Kurussa Kantojärvellä ja kortit ovat lähteneet matkaan Ruovedeltä Siikalahdesta eri vuosina. Ne on todennäköisesti tuotu itse, koska molemmissa lukee saajan nimen perässä "käteen". Lähettäjänä molemmissa on Salmen perhe ja saaja on perheen lasten mummu ja äidinäiti, joten varmasti joulun aikaan on myös käyty tervehtimässä paikanpäällä. Eri paikkakunnista huolimatta Kantojärvi ja Salmi eivät ole kaukana toisistaan, ja yhteyttä pidettiin muutenkin kuin jouluna. Hilma Vilhelmiina Salmi os.Kantojärvi (1905-1939) oli Anna ja Antto (1879-1934) Kantojärven vanhin lapsi ja oman Antti-pappani isosisko. Hilma muutti kotoa Kantojärveltä Ruovedelle 1927. Hilman lisäksi kortissa on lähettäjinä puoliso Onni Johannes Salmi (1900-1975) sekä lapset Esko, Eeva ja Olli. Perheen nuorin lapsi Toivo ei vielä näiden korttien lähettämisen aikaan ollut syntynyt. Kortit on lähetetty ennen vuotta 1939, koska niissä mainitaan myös Hilma ja hän kuoli tammikuussa 1939. Ne on myös lähetetty vuoden 1934 jälkeen, koska niissä ei enää mainita vuonna 1934 kuollutta Antto-pappaa. Käsialasta voisi päätellä, että toisen kortin Anna-mummulle on kirjoittanut Hilma tai tytär Eeva ja toisen voisi olla kirjoittanut jompi kumpi pojista. Tämän nuoremman lapsen käsialalla kirjoitetun kortin taakse on kaunokirjoituksella kirjoitettu "Mummulle, Joulu rauhan ilon suokoon, uusi vuosi onnen tuokoon".

lauantai 8. joulukuuta 2012

Hearty Greetings

Joulukorttitarinoiden kahdeksannen joulukortin juuret juontavat valtameren taakse Amerikkaan. Ensimmäinen marraskuuta 1911 Chicagossa leimattiin joulukortti, joka toi jouluterveiset isältä tyttärelle Helsinkiin. Isä Matti Kärkäs oli mennyt Amerikkaan keväällä 1909, muu perhe samana vuonna heinäkuussa. Kärkkään perhe oli ensin New Yorkissa, sitten Pittsburghissa ja kortista voisi päätellä isän matkanneen sieltä Chicagoon, sillä työ teatterissa kuljetti häntä paljon pois kotoa. Matti-isä nimittäin jäi Amerikkaan kun vaimonsa Olga Maria Kärkäs os.Kantojärvi (1886-1976) ja tyttärensä Aune (1908-1986) palasivat Pittsburghista takaisin Suomeen vuonna 1910 eli vuosi taaksepäin tämän kortin lähettämisestä. Joulukortti on B.B. London & New Yorkin kustantama sarjaa X250 ja painettu Saksassa, kuten suurin osa tuon ajan joulukorteista oli. Saksasta Amerikkaan myyntiin lähtenyt kortti päätyi Matti-isän ostoksiin joulun alla ja matkasi takaisin Eurooppaan Matin tyttärelle Aunelle osoitteeseen Vladimirinkatu 52, Helsinki, Finland, Europe. Olga ja Aune olivat Suomeen tultuaan muuttaneet tähän osoitteeseen, jota ei sillä nimellä Helsingin kartasta enää löydykään.1800-luvulla Venäjän vallan aikana monet kadut olivat saaneet nimiään keisarillisen perheen mukaan ja Suomen itsenäistyttyä esimerkiksi juuri Pyhän Vladimirin ritarikunnan mukaan nimetty Vladimirinkatu muutettiin Kalevankaduksi. Aunen 3-vuotiaana saama joulukortti ja isän omakätisesti kirjoittama tervehdys; "Hauskaa joulua pikku-Aunelle, voi kiltisti ja terveisiä papalta" säilyi läpi Aunen elämän tärkeiden ja rakkaiden muistojen joukossa, missä se edelleen säilyy yhtenä kauniina joulumuistona suvun historiassa.

perjantai 7. joulukuuta 2012

Pyhä nyt on jouluyö

Anna Maria Kantojärvi os. Uotila (1885-1943) sai jouluna 1939 joulukortin Kuruun Kantojärvelle Länsi-Teiskosta veljensä perheeltä. Emäntä Anna Kantojärvelle osoitetussa kortissa on takana itse kirjoitetulla, todennäköisesti veljenvaimon Marjaanan (1873-1952) käsialalla teksti "Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta toivoo Keskiset". Kortti on leimattu 22. joulukuuta 1939 Länsi-Teiskossa. Annan isoveli, Uotilan Kallen (1858-1929) ja Idan (1856-1928) lapsista vanhin Kalle Jaakko (1878-1954) otti perheen perustettuaan sukunimen Keskinen. Kortin etupuolella toivotetaan myös rauhallista joulua toivotukseen sopivalla kuvalla, missä taivaalta joulutähti loistaa kylän yllä valaisten erityisesti kirkkoa.

Tämä seitsemännen päivän joulukortti jatkaa muutama päivä sitten tässä blogissa aloitettua joulukorttitarinoiden sarjaa ja siihen sopii hyvin Eino Leinon runo; Mökit nukkuu lumiset, nukkuu hankitantereet, tuikkii taivaan tähtivyö, pyhä nyt on jouluyö.

torstai 6. joulukuuta 2012

Äidille Taimilta jouluna 1942

Kuudennen päivän joulukorttitarinan joulukortin on lähettänyt edellisissä joulukorttitarinoissa mainittujen Hildan ja Antin sisko Taimi vuonna 1942 äidilleen Anna Maria Kantojärvelle (1885-1943). Taimi Sisko Petäjä os. Kantojärvi (1909-2000) oli kaksi vuotta Hilda-siskoaan nuorempi ja kolme vuotta Antti-veljeään vanhempi. Joulukortti on lähetetty osoitteella emäntä Anna Kantojärvi Muroleen kanava. Tuohon aikaan Kurusta Kantojärveltä haettiin posti Ruoveden puolelta Muroleen kanavalta. Matka sinne ei sen aikaisia kulkureittejä pitkin ollut kävelleenkään kovin pitkä. Kortin päällä lukee joulutervehdys äidillen ja takana joulurauhaa toivovat Taimi, Lauri, Toivo ja Irma. Taimi asui perheensä kanssa Virroilla ja hänet oli vihitty vuonna 1935 Lauri Petäjän (1906-1992) kanssa. Vuoden 1942 joulu oli Taimin äidille hänen viimeisensä, sillä Anna-mummu kuoli seuraavana kesänä 1943. Annan puoliso Antto Kantojärvi oli kuollut jo vuonna 1934, joten Anna asui leskenä Kantojärvellä poikansa Antin perheen kanssa. Annan sairastellessa ennen kuolemaansa Hildakin oli Kantojärvellä äitiään hoitamassa. Taimin vanhin poika Seppo asui tuolloin myös Kantojärvellä. Myöhemmin Taimin perheeseen syntyi vielä kaksi lasta Esko ja Seija.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Tyyne-tädin jouluterveiset

Eilen aloitin joulukuun joulukorttitarinat isäni tädin Hilda Maatemaan os. Kantojärvi (1907-1988) saamista joulukorteista. Tämä viidennen päivän kortti on Hildan veljen, pappani Antti Kantojärven (1912-1976) perheen jouluna 1956 saama joulukortti. Kortin tonttuorkesteri toivottaa hauskaa joulua Kantojärven perheelle, johon vuonna 1956 kuuluivat vanhemmat Antti ja Eeva Kantojärvi sekä lapset Pekka, Esko, Kauko, Aino ja Pentti. Esikoinen Pekka oli juuri joulun alla täyttänyt 17-vuotta.

21.joulukuuta 1956 leimattu kortti on postitettu Kurusta, osoitettu maanviljelijä Antti Kantojärvelle perheineen ja sen ovat lähettäneet Eevan täti Tyyne ja puolisonsa Akseli Ylinen. Tyyne Amanda Ylinen (1893-1974) oli Eeva-mummuni äidin Lyydia Aleksandra Mäkelän (1891-1963) sisar. Tyynen ja Lyydian vanhemmat olivat Ananias ja Aleksandra Aalto. Tällä hauskalla joulukortilla Tyyne on puolisonsa kanssa halunnut tervehtiä sukulaisperhettä jouluna, mutta korttitervehdysten lisäksi Tyyne kävi Kantojärvellä sisarentyttärensä perhettä tapaamassa muutenkin, varsinkin kesäaikaan.
 

tiistai 4. joulukuuta 2012

Joulutervehdys Hildalle

Tämän vuoden lähetettäviä joulukortteja miettiessäni ajauduin penkomaan laatikkoa, johon olen säilönyt vanhoja kortteja. Jotenkin siinä kortteja selatessa sain ajatuksen kirjoittaa näin joulun alla siellä olevista joulukorteista.  Penkomispäivän osuessa tälle joulukuun neljännelle päivälle ja löytäessäni neljä Jenny Nyströmin kuvittamaa joulukorttia, sain ajatuksen yrittää esitellä joka päivä joku kortti ikäänkuin joulukalenterissa. Nämä neljä Jenny Nyströmin korttia voisivat siten olla näiden joulukuun neljän ensimmäisen päivän kortit. 

Ruotsalainen Jenny Nyström (1854-1946) tunnetaan pohjoismaisen kuvallisen tonttuhahmon luojana, vaikka ei pieni joulutonttu punaisessa piippalakissaan yksin Jenny Nyströmin muotoilema ole. Hän on vain kuvissaan onnistunut yhdistelemään kansanperinnettä ja joulunviettoa ja hänen tonttuhahmonsa on näin jäänyt elämään. Vuonna 1871 Viktor Rydberg (1828 – 1895) kirjoitti joulukertomuksen nimeltä Lille Viggs äventyr på julafton eli suomeksi  Pikku Simon seikkailut jouluiltana. Tarinassa pikku Simo istuu yksin tuvassa jouluiltana ja yhtäkkiä ilmestyy joulumaailman maahinen vierailulle ja ottaa pojan mukaansa rekeen ja niin  he lähtevät kiertämään talosta taloon ja jakamaan joululahjoja. Neljä vuotta myöhemmin tämä sama tarina ilmestyi kuvitettuna ja kuvat oli taiteillut 18-vuotias Jenny Nyström. Tarina ilmestyi suomeksi vuonna 1895 Juhani Ahon suomentamana. Taiteilija ja kuvittaja urallaan Jenny Nyström kuvitti paljon joululehtiä ja teki suuren määrän joulukortteja. Tonttujen lisäksi korteissa oli kuvina muitakin jouluun liittyviä aiheita. Myös hänen poikansa Curt oli myöhemmin  kuuluisa joulukortti- ja julistetaiteilija.  
Nämä kaikki tässä esitellyt Jenny Nyströmin joulukortit on neiti Hilda Kantojärvi saanut vuosina 1946-47 osoitteeseen Kuru Palhoniemi, missä Hilda oli töissä paikan toimiessa koulukotina. Korteissa on sekä kahden, kahden ja puolen että kolmen markan postimerkkejä. Yksi korteista on tullut Almalta ja yksi Liisalta Kuopiosta. Yhdessä kortissa lämpimin terveisin hauskaa joulua toivottelee Laatot ja yhdessä hauskan joulun terveiset tulevat Petäjiltä. Petäjät on Hildan kaksi vuotta nuoremman Taimi-siskon perhe Virroilta ja Laatot liittynevät Hildan työhön, sillä Palhoniemen koulukodin johtajana oli Aarre Laatto Hildan siellä työskennellessä. Muut korttien lähettäjät ovat todennäköisesti ystäviä tai ainakaan en heitä tällä hetkellä sukulaisiksi tunnista. Hilda Johanna Kantojärvi (1907-1988) myöh. Maatemaa oli isäni täti, Antti-pappani isosisko. Palhoniemen vuosien jälkeen Hilda asui jonkin aikaa puolisonsa Hannes Maatemaan (1915-1986) ent. Matikka kanssa Helsingissä, mistä muuttivat sitten yhdessä vanhuudenpäiviään viettämään Kuruun. Sekä Hilli että Hanski on haudattu Kurun Tammikankaan hautausmaalle.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Säästöpankinranta

Isäni kummitädit Olga Maria Kärkäs os.Kantojärvi (1886-1976) ja Aune Kärkäs (1908-1986) asuivat Helsingissä Säästöpankinrannassa. Kadun ja paikan nimellä ei ole mitään tekemistä pankin kanssa, vaikka niin luulisi. Siltasaaressa Pitkänsillanranta 17:n kohdalla sijaitsi nimittäin 1800-luvulla helsinkiläisten suosima Emilieburg niminen ravintola. Yliopiston siirryttyä Turun palon jälkeen Helsinkiin ravintolasta tuli myös ylioppilaiden ja yliopistolaisten suosikkipaikka. Asiakkaiden kulutettua siellä ahkerasti markkojaan alettiin puhua, että kaupunkilaisten rahat päätyivät sinne ja näin ravintolasta tuli kansan suussa Sparbanken, Säästöpankki ja ravintolan lähellä kulkenut katu sai nimekseen Säästöpankinranta. 

Sparbankenin eli Emilieburg ravintolan Siltasaareen perusti ruotsalaisyntyinen Catharina "Cajsa" Wahllund (1771-1843), joka oli aiemmin perustanut Turkuun Seurahuoneen ja majatalon Helsinkiin kauppias Sunnin taloon Aleksanterinkadun ja Sofiankadun kulmaan. Catharina Wahllund perusti myös Töölönlahden rannalle Seurapuistoon eli myöhemmin hänen mukaansa nimettyyn Kaisaniemen puistoon pienen kioskin, joka pian laajeni niin, että vuonna 1839 Wahllund perusti paikalle Helsingin vanhimman edelleen toimivan ravintolan eli ravintola Kaisaniemen.

Tuolloin 1800-luvulla Siltasaari oli Kaisaniemen ja Hakaniemen välisessä salmessa sijainnut saari, joka oli yhdistetty silloilla sekä Kaisaniemen että Hakaniemen suuntaan. Niemien välinen salmi täytettiin 1890-luvulla nykyisen Hakaniemen torin kohdalta ja näin Siltasaari menetti  saarimaisuutensa ja toinen silloista jäi pois käytöstä. Jäljelle jäänyt Pitkäsilta yhdistää Siltasaaren Kaisaniemeen. Teollistumisesta ja asukasmäärän kasvusta 1800-luvun lopulla alkanut alueen muutos ja rakentaminen jatkuivat vielä pitkälle 1900-luvullekin. Olgan ja Aunen muutettua Säästöpankinrantaan oli 1960- ja 1970-luvuilla alueella edelleen rakennustöitä. Minä muistan Aunen luona vieraillessa jo rannan kauniit kivetykset ja rantapuiston, mutta tämän tekstin kuvissa vuodelta 1960 Olga 74-vuotiaana ulkoilee rannan rakennustöiden keskellä.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Mestarin Motti

Mestarin Motti on Kurussa Metsäoppilaitoksen pihamaalla sijaitseva kivinen patsas, joka on pystytetty kunnianosoituksena kurulaiselle kaksinkertaiselle hakkuumestarille Heikki Ahoselle. Se on samalla myös kunnianosoitus kaikelle kurulaiselle metsätyölle, jota alueen laajoissa metsissä on tehty ja tehdään. 18.7.1999 paljastetun patsaan on toteuttanut kurulainen kivitaiteilija Petri Väisänen. 

Heikki Ahonen saavutti mestaruutensa metsurien Suomen mestaruuskilpailuissa vuonna 1945 Hämeenlinnassa Aulangolla, missä motinteon taidoissa kisailtiin tosissaan, mutta hyvässä hengessä. Kilpailun valmistautumiseen, tunnelmiin ja metsurien taidon näytteisiin voi tutustua YLE:n Elävän arkiston tallentaman dokumentin kautta osoitteessa http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/metsurit_kilpasilla_16811.html#media=16814 

Sodan jälkeisen Suomen jälleenrakentamisessa motinteosta kisailu oli koko kansan suosiossa ja näihin metsureiden kisoihin saapui vuosittain runsaasti niin katsojia kuin lehdistöäkin. Pokasahalla puita nurin, kirveellä oksat pois ja taas sahalla tukit metrin pölleiksi, kirveellä haloiksi ja halot pinoon. Entisajan metsätyövälineillä siinä taitaisi monella nykyään mennä aikaa ja tulisiko mottikaan tehdyksi. Jälkeä kuitenkin on Kurunkin metsissä syntynyt ja kyllä näitä halkopinoja teiden varsille ja talojen läheisyyteen syntyy edelleenkin. Metsästä on elantonsa saanut moni sukulaisenikin ja metsätöiden sekä metsäalan parissa työskenteleviä on tänäkin päivänä. Metsätöihin on tullut helpotusta uusien työvälineiden ja työtapojen myötä. Pokasaha on vaihtunut moottorisahaan ja klapikone korvaa halonhakkaajan ja siinä kun edelliset sukupolvet vetivät metsästä tukkeja hevosella, saa nykypäivän metsätyömiehet avun koneista. Suuremmilla metsätyömailla koneet hoitavat melkeinpä kaiken alusta asti. Meillä lasteni pappa vetää nykyään puut metsästä pihaan traktorilla ja usein moottorisahan ääni jyrrää taustalla koko kauniin kesäisen päivän, mutta löytyy talosta silti kirves ja vielä pokasahakin. Kun lapset olivat pieniä, he olivat innokkaita apulaisia. Pappa halkoi ja pojat pinosivat - mestarin motteja nekin minun silmissäni ja muistoissani.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Juuria Huittisista

Virtain Pirttijärven Liisan ansiota on, että viime aikoina olen kaivanut esiin Ruoveden,Virtain, Kurun ja niiden naapurikuntien kirkonkirjojen sijaan Huittisten ja nyt myös Vampulan kirkonkirjoja. 1600-1700-luvuilla esivanhempani ovat pääsääntöisesti hämäläisiä, mutta Liisan elämän polun ansiosta niihin sekoittuu myös satakuntalaisuus. Liisa nimittäin lähti vuonna 1804 22-vuotiaana piiaksi Huittisiin, tapasi siellä puolisonsa Tuomaksen ja palasi hänen kanssaan takaisin Virroille. Aune-mummuni ja hänen mummunsa Iita Mäen os. Palosen kautta sukuni juontaa juurensa Virroilta Tuomaksen myötä siis Huittisiin ja sieltä hänen äitinsä suvun kautta Vampulaan. Nykyäänhän nämä ovat yhtä ja samaa kaupunkia, kun Vampula liittyi vuoden 2009 alussa Huittisiin.

Tuomaksen vanhemmat olivat Johan Markuksenpoika (1753 - 1825) ja Kristiina Johanintytär (1759 - 1793). Tuomaksen isän vanhempia en vielä ole löytänyt, vaikka olen selannut läpi niin Huittisten kuin lähikuntienkin kirkonkirjoja, mutta toivon tiedon jonakin päivänä löytyvän. Vielä en myöskään tiedä oliko isä alunperin Huittisista vai muualta sinne tullut. Tuomaksen ja hänen kahden isosiskonsa syntyessä perhe asui Huittisissa Korkeakosken Hurrilla. Siellä Juhalan torpassa isä Johan jatkoi elämäänsä myös sen jälkeen kun Tuomaksen äiti Kristiina kuoli vuonna 1793 Tuomaksen ollessa kolme vuotias. Isä Johan Markuksenpoika avioitui muutaman vuoden päästä uudelleen ja perheeseen syntyi vielä nuorempiakin lapsia. Hurrilla perhe asui vielä silloin kun Tuomaksen isä Johan kuoli marraskuussa 1825. Tuolloinhan Tuomas oli jo Virroilla Liisan puolisona ja viiden lapsen isänä.

Tuomaksen äiti Kristiina Johanintytär oli vain 34-vuotias kuollessaan. Hän oli syntynyt Huittisissa Suttilan kylässä Sutin talossa syksyllä 1759 Johan Tuomaksenpojan (1714-1775) ja Maria Bertilintyttären (s.1722) kuopuksena. Sama talo oli myös Kristiinan isän synnyinkoti, missä asuivat myös Kristiinan isovanhemmat Tuomas ja Karin. Kristiinan äiti Maria oli kotoisin Vampulasta. Hän oli syntynyt vanhempiensa Bertil Henrikinpojan (1695-1777) ja Valborg Göstantyttären (1699- 1776) esikoisena heinäkuussa 1722 Sallilassa Kupiaisen talossa, mihin isä Bertil oli tullut Vampulan Mellosta ja äiti Valborg Vampulan Tokarasta.Vampulassa Maria vihittiin vuonna 1744 huittislaisen Johan Tuomaksenpojan kanssa ja hän muutti miehensä kanssa Suttilaan.
Johan Thomasson ja Maria Bertilsdotter vihitään Vampulassa 25.3.1744.
Johanin ja Marian Christina-tytär  syntyy 21.10.1759 Huittisissa
Ruovesi, Virrat ja Kuru alueeella taloista lähteneiden sukulaisten elämän seuraaminen niin eteen- kuin taaksepäin helpottuu sillä, että tietää mitä taloja naapureissa oli, mitkä kylät olivat lähekkäin, missä sukua asui ja mitkä talot työllistivät paljon piikoja ja renkejä. Ja kun on selannut tuttuja rippikirjoja läpi monen suvun kanssa alkaa taloissa asuneet ihmiset jäädä mieleen. Nyt Huittisten ja Vampulan kirkonkirjoja selatessa joutuu raapimaan päätä, puremaan huulta ja välillä manaamaankin, kun etsintä ei etene. Talojen ja paikkojen nimet ovat outoja, joten myös tekstin lukeminen hankaloituu, kun epäselvästä tekstistä ei osaa arvata heti mitä se voisi tarkoittaa. Ja välillä tuntuu kuin satakuntalaisilla papeilla tai kirjureilla olisi epäselvempi käsialakin, mutta varmasti suurin vika on omissa silmissä ja harjoituksen puutteessa vanhan tekstin ja ruotsin kielen lukemisen suhteen. Löytämisen ilon lisäksi oppimisen ja hoksaamisen ilo auttaa jatkamaan mielenkiintoista etsintää, joten uskon puuttuvatkin tiedot vielä jonain päivänä löytäväni. Eikä taida ensi kesänä Huittinen olla vain ohikulkupaikka, sillä toivon samoilla sanoilla kuin tarina Huittisten tuhansia vuosia vanhasta hirvenpäästä alkaa; "Vuos tuhanten menneiden aikojen taa minä tahtoisin kurkistaa ja nähdä minkä näköistä oli ensimmäisen perheen väki...".

torstai 25. lokakuuta 2012

Mummuna on mukava olla

Minusta tuli eilen mummu. Samana päivänä tasan 44 vuotta sitten minusta tuli isosisko. Äidin kertoman mukaan olin siitä erittäin ylpeä. En muista tuntuiko tuo ylpeys kaksivuotiaan sydämessä yhtä pakahduttavalta onnen tunteelta kuin mummous tuntuu nyt, mutta näillä molemmilla rooleilla on äidin roolin lisäksi erityisen tärkeä merkitys elämässäni. Samanlainen erityinen merkitys on ollut elämässäni myös omilla mummuillani.

Toinen omista mummuistani, Aune-mummu, elää edelleen, joten meitä on nyt viisi sukupolvea yhtä aikaa tätä sukuhaaraa. Aune-mummu on minulle rakas, vaikka emme niin usein nykyään näekään. Lapsuudessa kävin mummulassa usein ja olihan siellä hyvänä leikkikaverina myös samaa ikää oleva enoni. Viime kesänä istuimme mummun kanssa hänen asuntonsa pihassa penkillä, söimme hyvällä omallatunnolla suklaata ja joimme kahvia. Mummu muistaa vielä paljon tarinoita entisajasta, joten tämän sukututkimusharrastuksen puitteissa ja vähän ohi senkin olen kuullut monta tarinaa ja yhdessä olemme muistelleet. Mummuni ei ole koskaan minua mistään valinnoista moittinut, vaikka kyllä lapsena muistan hänen monista asioista lasten leikeissä kieltäneenkin - niinkuin varmaan silloin aihetta olikin ja olisi niitä varmasti aikuisenakin ollut, mutta hän on aina ymmärtänyt ratkaisuni ja osoittanut ettei elämä vastoinkäymisiin lopu. Lapsuudessani mummu kävi kodin ulkopuolella töissä ja muistan miten enoni kanssa usein oltiin häntä mummulan tiehaarassa vastassa, kun odoteltiin häntä töistä. Loma-aikaan mummu marjasti paljon - torimyyntiin asti, mutta jäi häneltä hetkiä yhdessä oloonkin. Mummun kanssa otin nuorena tyttönä mummulan portailla aurinkoa eikä ollut pakko ryhtyä mihinkään työhön, vaikka sitäkin olisi ollut. Pappa siitä taisi meitä muistutella, mutta emme me välittäneet.

Minä ja Eeva-mummuni 1967 talvella
Eeva-mummuni kuoli kun olin kaksivuotias. Hänellä on silti ollut merkityksellinen rooli elämässäni, sillä hänellä on ollut tärkeä merkitys Kantojärvellä emäntänä, vaimona, äitinä ja mummuna. Hänen jälkensä näkyy tänäkin päivänä niin sydämissä kuin muistoissa ja hyviksi havaituissa toimintatavoissa, joista ainakin itse eniten kuulen siitä, että Eeva-mummullakaan ei koskaan jäänyt tiskit pöydälle, vaikka työtä talossa oli silloin paljon paljon enemmän kuin meillä nyt. Ahkera mummu olikin. Öljylyhdyn valossa hän lähti aamuisin navetalle ja palasi sieltä hoitamaan kotia ja laittamaan perheelle ruokaa. Valokuvista, vanhempieni ja sukulaisten tarinoista sekä esimerkiksi äitini anopiltaan saamista kirjeistä 1960-luvulla tiedän hänen olleen lämmin ja perhettään rakastava vaimo,äiti, mummu ja anoppi. Kodissa oli tilaa myös sukulaislapsille kuten Kantojärvellä aiempienkin sukupolvien aikana oli ollut tapana, että varsinkin kesäisin talonväki lisääntyi kesänviettoon tulleista sukulaisista.

Äitini mummut Emma ja Hilja elivät vielä minun lapsuudessani. Emma-mummua kävimme katsomassa Ruovedellä Muroleessa saaressa, missä hän asui ja Hilja-mummun luona vierailimme Tampereella Marjatan sairaalassa. Äidilläni, kuten muillakin heidän lapsenlapsillaan on paljon lämpimiä muistoja heistä. Isäni mummuista Anna ehti kuolla vuotta ennen isäni syntymää, mutta Lyyli-mummu eli vielä isän käydessä Kantojärveltä Karjulankylänkoulua. Tuo Mäkelän mummula oli sopivasti koulumatkan varrella, joten isä sisaruksineen poikkesi usein koulumatkalla mummun luona. Lyyli-mummu kävi myös paljon Kantojärvellä apuna talontöissä ja lastenhoidossa.

Tämän mummouden aiheuttaman onnen tunteen johdosta harmaat hiukset, kasvojen rypyt, lisäkilot, roikkuvat tissit ja jopa muutamat elämän murheet menettävät merkityksen. Mummuna on mukava olla ja alla olevan runon sanoin odotan yhteisiä hetkiä juuri syntyneen rakkaan pojanpoikani kanssa:

Käsi kädessä kuljetaan,
tämä on hyvä hetki.
Käsi kädessä kuljetaan,
aurinkoinen ja tuulinen retki.
Maailmanmenoa yhdessä ihmetellään,
jokainen puu, pensas ja jopa pellon multa.
Käsi kädessä kuljetaan,
mummu ja mummun kulta. 

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Ikaalisten Ala-Helteeltä Kurun Kantojärvelle

Aiemminkin olen kertonut, että sukututkimusta aloittessani ja Ikaalisiin muutettuani ajattelin, että minulla ei ole täällä sukua eikä sukujuuria. Nopeasti alussa selvisi, että yksi esiäideistäni eli Kantojärvelle Johanin puolisoksi 1800-luvun alussa tullut Justiina Simontytär oli kotoisin Ikaalisten Juhtimäestä Peuraniemestä. Matkan varrella sukua on löytynyt enempikin esivanhempien sisarusten kautta varsinkin juuri tuolta läheltä Kurun rajaa Juhtimäestä, Sisätöstä ja Röyhiöstä. Peuraniemen lisäksi olen löytänyt esivanhempia Juhtimäestä Toivoselta ja Röyhiöstä Iso-Iidulta jatkuen niiden lasten kautta Ala-Helteelle, sieltä Kuruun ja nyt minun ja toisen sukulaisperheen mukana takaisin Ikaalisiin.

Ala-Helteeltä Antti Matinpojan (1701-1779) ja Liisa Erkintyttären (1711-1791) pojan Mikon (1742-1819) kautta sukujuureni kulkeutuvat kahta eri reittiä Kurun Petäjälamminkylään Kantojärvelle. Mikko syntyi tämän Juhtimäen Toivoselta ja Röyhiön Iso-Iidusta kotoisin olleen Ala-Helteen talon isäntäparin neljäntenä lapsena. Vuonna 1774 Mikko Antinpoika vihittiin kurulaisen Ristaniemen talon tyttären Marian (1753-1845) kanssa. Mikko muutti vävyksi Ristaniemeen ja vuodesta 1781 alkaen hän myös isännöi taloa. Mikko Antinpojan ja Maria Juhontyttären lapsista Liisa (1778-1853) ja Yrjö (1781-1834) ovat molemmat esivanhempiani.

Liisa Mikontytär vihittiin marraskuussa 1806 Kurun Toikon Leppälahden torpan pojan Matin (1782-1849) kanssa ja Liisa muutti Ristaniemestä Leppälahteen. Heidän tyttärensä Ulrika (1812-1892) vihittiin v.1828 Teiskon Leppälahden Mattilasta kotoisin olleen Matti Matinpojan (1805-1887) kanssa. Heidän esikoisensa Carl Herman syntyi heinäkuussa 1834 ja vihittiin aikanaan Uusi-Piuharilta kotoisin olleen Karoliina Vilhelmiinan kanssa. Carl Hermannin ja Karoliina Vilhelmiinan esikoinen Ida Maria (1856-1928) löysi puolisonsa Kurusta Haapaselta. Ida Maria ja Carl eli Kalle Henrik vihittiin syyskuussa 1877 ja heille syntyi seitsemän lasta; Kalle Jaakko v.1878, Heikki v.1881, Ida v.1882, Anna Maria v. 1885, Hilma Josefiina v.1887, Aleksiina v.1889 ja Miina Amanda v.1892. Kalle ja Ida ottivat perheelle käyttöön sukunimen Uotila. Tyttäristä Anna Maria vihittiin v.1904 Antto Emil Kantojärven kanssa ja Anna Maria muutti Kantojärvelle emännäksi. Anna ja Antto Kantojärven poika Antti on pappani.

Liisan kolme vuotta nuorempi veli Yrjö Mikonpoika Ristaniemestä vihittiin vuotta aiemmin kuin sisarensa kesäkuussa 1805 Teiskon Paksulasta kotoisin olleen Anna Yrjöntyttären (1782-1856) kanssa. Yrjöstä tuli isänsä Mikon jälkeen Ristaniemen isäntä. Yrjön ja Annan tytär Anna (1810-1887) sai aviottoman lapsen Greta Lisan maaliskuussa 1828 18-vuotiaana. Tyttären syntymästä seuraavana vuonna Anna vihittiin Kurun Haapasen torpanpojan Markus Yrjönpojan (1805-1881) kanssa. Anna ja Markus muuttivat lastensa kanssa Teiskon kautta Ruovedelle ja asettuivat siellä Siikalahteen Siukolan torppaan. Vanhin lapsista Annan tytär Greta Liisa (1828-1890) jäi aikanaan asumaan Siukolaan puolisonsa Adolf Joakimin (1822-1886) kanssa ja heille syntyi 1853 tytär Edla Karoliina, joka kesäkuussa 1877 vihittiin Matti Johaninpoika Kantojärven kanssa. Edla ja Matti ovat edellellä mainitun Antto Kantojärven vanhemmat. Antti-pappani ja isäni Kaukon jälkeen olen siis kymmenennettä sukupolvea Ala-Helteen Antin ja Liisan jälkeläisiä näiden kahden sisaruksen kautta.

Alla olevissa kuvissa on Edla Karoliina Kantojärvi (1853-1921) os. Siukola ja Anna Maria Kantojärvi (1885-1943) os.Uotila, jotka olivat molemmat Kantojärven miniöitä ja emäntiä sekä keskenään anoppi ja miniä, mutta heillä oli myös yhteiset sukujuuret Kurun Ristaniemessä ja sitä kautta Ikaalisissa Ala-Helteellä. Kumpikin naisista vaikutti vahvasti elämään ja ihmisiin Kantojärvellä. Edla 44 vuotta ja Anna 39 vuotta, mistä yhteistä aikaa heillä oli 17 vuotta.
Edla Karoliina Kantojärvi
Anna Maria Kantojärvi


tiistai 2. lokakuuta 2012

Ruoveden Yläjärveltä Kurun Karjulankylään

Johan Johaninpoika (1813-1859) ja Leena Gabrielintytär (1815-1889) vihittiin 31.3.1838 Ruovedellä Leenan ollessa viimeisillään raskaana. Esikoinen Matti syntyi Ruoveden Yläjärvellä pian tämän jälkeen 9.4.1838. Matille syntyi seuraavina vuosina seitsemän nuorempaa sisarusta, joista osa kuoli jo pieninä lapsina. Matin syntymän jälkeen perhe muutti Pajulahteen Kortekseen ja sieltä Mustajärvelle Juurakkoniemeen. Juurakossa syntyivät nuorimmat lapset, mutta siellä myös perheen isä Johan kuoli kivitautiin (virtsakivitauti) 46-vuotiaana vuonna 1859.

Perheen nuorimmat lapset olivat tuolloin vielä alle kymmenvuotiaita, mutta esikoinen Matti oli jo parikymppinen ja tavannut vaimonsa Maria Heikintyttären, joka oli kotoisin Ruoveden Pöntykseltä. Maria oli ollut muutaman vuoden Kurussa piikana ja palasi nyt Ruovedelle vuonna 1860 Matin vaimoksi Juurakkoon. Juurakossa Matille (1838-1877) ja Marialle (1840-1903) syntyi vain kaksi kuukautta elänyt Elviira tytär. 

Elviiran kuoleman jälkeen Leena, nuoremmat lapset ja Matin perhe muuttivat Hanhoon Majaniemeen Leveelahden torppaan, missä Matti Johaninpojalle ja Maria Heikintyttärelle syntyi Emma-tytär. Emman syntymän jälkeen Matti ja Maria muuttivat Kuruun Pyydysmäkeen Saariahon torppaan, mutta Matti työskenteli myöhemmin Kurussa myös Keihäsjärven Saarijärvellä muonarenkinä. Matti kuoli vain 39-vuotiaana vuonna 1877 vatsanpolttoihin. Matin äiti, leskeksi jäänyt Leena jatkoi tuolloin elämää Ruovedellä kulkien töissä talosta taloon. Viimeisimmät vuodet hän vietti Syvingissä Ala-Korpulassa, missä hän 74-vuotiaana kuoli vuonna 1889.

Olga, Miina ja Hilja
Sekä Johan ja Leena että Matti ja Maria ovat esivanhempiani äitini suvun puolelta. Matille ja Marialle syntyi  Kuruun muutettuaan Emman lisäksi neljä lasta. Lapsista toiseksi nuorin, Kalle-pappani mummu, Hilma Maria oli Matti-isän kuollessa viisi vuotias. Hilma meni naimisiin Kurun Kylmäniemestä kotoisin olleen Matti Kustaanpojan kanssa ja heille syntyi kuusi lasta; v.1892 Onni Johannes, v.1894 Lauri Edvard, v.1897 Hilja Sabina, v.1900 Olga Maria, v.1903 Kalle Eerik ja  v.1906 Yrjö Artturi. Perheen perustettuaan Hilma ja Matti ottivat käyttöön sukunimen Nieminen, jota myös pojat perheineen käyttivät. Hilja meni naimisiin Eetu Karran kanssa ja Olga Iivari Taivalmäen kanssa. Viereisessä kuvassa ovat Olga Taivalmäki, Lauri Niemisen vaimo Miina (os. Huumo) ja Hilja Karra. Pojista Onni kuoli kahdeksan kuukauden iässä, Kallen lapsista suku ei jatkunut seuraavaan sukupolveen ja Yrjöllä ei ollut lapsia. Olgan, Laurin ja Hiljan kautta sukua jatkuu nykypäivään eri puolilla Suomea, mutta myös Suomen rajojen ulkopuolella.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Tanhuvaarassa 1928


Tanhuvaaran kurssilaisia 1928
Heinäkuussa 1928 Antti-pappani serkku ja isäni kummitäti Aune Kärkäs (1908-1986) osallistui Tanhuvaarassa järjestetylle voimistelu- ja rytmiikkakurssille. Voimisteluharrastus vei nuoren helsinkiläisnaisen kesän parhaimpaan aikaan Tanhuvaaran kauniisiin maisemiin. Aune oli tuolloin 20-vuotias. Viereisessä kuvassa Aune takana keskellä ikkunan alla seisomassa.

Tanhuvaaran halli 1928
Tanhuvaaran liikuntaopisto toimi tuolloin Pappilanniemessä silloisen Viipurin alueella Viipurinlahden rannalla. Voimistelu-, rytmiikka- ja kansantanssikursseja ehdittiin järjestää Tanhuvaarassa sen toiminnan alusta vuodesta 1919 aina vuoteen 1939 saakka, jolloin sota katkaisi toiminnan. Keväällä 1940 opiston rakennukset tuhoutuivat tulipalossa. Nykyisellä paikalla Savonlinnassa toiminta alkoi uudelleen vuonna 1950.

Voimistelutunti Tanhuvaarassa 1928. Ylemmässä kuvassa näkyy halli, missä tämä "voimistelusali" luonnon helmassa oli.

Aunen valokuva-albumissa on Tanhuvaaran kurssilta paljon kuvia, joista välittyy henkeäsalpaavan kaunis luonto, liikunnan ja yhdessä olon ilo sekä naisvoimistelun  kauneus. Kuvia nyt katsoessa en yhtään ihmettele, että kuvat olivat niiden joukossa, joita Aune vielä vanhoilla päivilläänkin meille nuorille esitteli.
Voimistelijat Viipurinlahden rannalla 1928

Tanhuvaara 1928












Pyynikki 1928
Yleensä Aune vietti kesiä äitinsä Olgan kanssa sukulaisten luona Kurussa, Ylöjärvellä, Teiskossa tai Sievissä. Heinäkuussa 1928 Olga oli kesänvietossa ilman Aunea. 16.7.1928 Olga on lähettänyt Aunelle postikortin osoitteella Viipuri, Tanhuavaaran kurssit. Kortissa Olga-äiti ihmettelee kun Aunelta ei ole tullut korttia, kertoo olevansa Ylöjärvellä Aina-sisaren luona ja lähtevänsä sieltä lähipäivinä Teiskoon Hulda-sisaren luo. Olga pyytää kortissa Aunea kirjoittamaan Teiskoon ja toivoo Aunen säilyttävän kauniin kortin, joka kuvaa Pyynikin maisemia, missä Olga edellisviikolla oli vieraillut. Hyvin on Aune kortin säilyttänyt, koska mekin sitä nyt 84 vuoden jälkeen saamme ihailla.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Ukkosen polttama

Olin jo aiemmin tutkinut ja löytänyt Kurun rippikirjoista esi-isäni Karl Henrik Antinpojan eli Kallen tietoineen.Työn alla olivat viime  aikoina olleet enempi Kallen vanhemmat sekä Kallen vaimon Anna Stiinan vanhemmat, mutta kun kävin vierailulla Eeva-mummuni serkun Heimon luona, joka siis myös on Kallen jälkeläisiä ja muistaa asioita hyvin, palasin takaisin Kalleen. Heimo nimittäin tiesi puhutun Kallen kuolleen salaman iskuun ja tuon muistitiedon vahvistaa myös Kurun kuolleidenluettelo vuodelta 1886, jonka sitten käyntini jälkeen uudelleen selasin läpi ja tällä kertaa löysin etsimäni. Heimon vinkistä aloin myös selata historiallisen sanomalehtiarkiston digikuvattuja Aamulehtiä ja löysin uutisen ukkosen polttamasta miehestä Kurussa.

Aamulehti 27.7.1886
Aamulehti 14.8.1886
Heinäkuun 27.päivänä vuonna 1886 Aamulehdessä kerrottiin, että ukkonen poltti sunnuntaina Kurun kappelissa Ylä-Paappasen torpassa muonamiehen vasemman kyljen ja jalan, mutta etenkin vasemman käden niin pahasti, että oli edellisenä päivänä jouduttu viemään kaupunkiin lasarettiin. Mies ja vaimo olivat olleet aitassa, jonka katto oli ruvennut vuotamaan ja mies sen vuoksi ryhtynyt siirtämään leipävarrasta toiseen paikkaan. Siinä samassa oli tullut salama ovenraosta ja avaimenreiästä aittaan ja polttanut miehen. Elokuun 14.päivänä Aamulehti uutisoi lasarettiin Kurusta tuodun ukkosen valkean polttaman miehen kuolleen. Tuo mies on esi-isäni Kalle Antinpoika, joka Kurun kuolleiden kirjan mukaan kuoli 11.8 1886 ukkosen iskuun 55-vuotiaana. Uutisessa mainitaan Kallen sukunimeksi Selin, mutta tämä nimi ei suvussa ole ollut käytössä, vaan nimi on tullut uutiseen sen hetkisen asumuksen mukaisesti Kallen ja Anna     Stiinan asuessa Ylä-Paappasen torpassa. Ensimmäiset suvussa käyttössä olleet sukunimet Kallen sukuhaarassa vakiintuivat vasta Kallen lasten myötä. 

Kalle Antinpoika syntyi vuonna 1831 tammikuun alussa Ruovedellä Lahomäessä vanhempiensa Antin ja Leenan ollessa siellä töissä. Antti oli kuusi vuotias, kun perhe muutti Kuruun Petäjälamminkylään Nimettömälle. Kallella oli toisen puolisonsa Anna Stiina Juhontytär Taivaljärven kanssa neljä lasta, joista aikuiseksi eli esikoinen Vilhelmiina ja kuopus Ananias. Kalle ja Anna Stiina asuivat aluksi Nimettömällä kun heidät vuonna 1856 oli vihitty, mutta sen jälkeen Kalle teki töitä mm. Hainarilla ja he olivat myös Riuttaskorvessa Taivaljärvellä viljatorppareina 1860-luvun puolessa välissä, kun nuorimmat lapset mm. esi-isäni Ananias syntyi. Taivaljärvellä olon jälkeen keskimmäisten lasten kuoltua Kalle ja Anna asuivat ja työskentelivät Kurussa mm. Nilsforsilla ja Ylä-Paappasella Kallen ollessa viimeisinä vuosinaan Ylä-Paappasen muonarenkinä.

Kallen kuoltua Anna Stiina jäi Ylä-Paappaselle. Tytär Vilhelmiina oli jo aiemmin mennyt naimisiin ja hän eli perheensä kanssa Kurussa Talvisillassa. Poika Ananias, josta siis oma sukuhaarani jatkuu, oli isänsä tavoin tuohon aikaan muonarenkinä Ylä-Paappasella ja tuolloin vielä naimaton. Ananias oli ollut Taivaljärveltä lähdön jälkeen kasvattina Poukkasella Ylä-Paappasella, missä siis myös vanhemmat työskentelivät.Mentyään vuonna 1890 naimisiin Ananias ja vaimonsa Alexandra ottivat käyttöön sukunimen Aalto. Alussa mainitut serkukset ovat Kallen pojan Ananiaksen lapsenlapsia. Heimon isä oli Paavo Heikki Aalto ja mummuni Eeva Kantojärven äiti oli Lyydia Aleksandra Mäkelä os. Aalto.