Ukkosen polttama

Olin jo aiemmin tutkinut ja löytänyt Kurun rippikirjoista esi-isäni Karl Henrik Antinpojan eli Kallen tietoineen.Työn alla olivat viime  aikoina olleet enempi Kallen vanhemmat sekä Kallen vaimon Anna Stiinan vanhemmat, mutta kun kävin vierailulla Eeva-mummuni serkun Heimon luona, joka siis myös on Kallen jälkeläisiä ja muistaa asioita hyvin, palasin takaisin Kalleen. Heimo nimittäin tiesi puhutun Kallen kuolleen salaman iskuun ja tuon muistitiedon vahvistaa myös Kurun kuolleidenluettelo vuodelta 1886, jonka sitten käyntini jälkeen uudelleen selasin läpi ja tällä kertaa löysin etsimäni. Heimon vinkistä aloin myös selata historiallisen sanomalehtiarkiston digikuvattuja Aamulehtiä ja löysin uutisen ukkosen polttamasta miehestä Kurussa.

Aamulehti 27.7.1886

Aamulehti 14.8.1886

Heinäkuun 27.päivänä vuonna 1886 Aamulehdessä kerrottiin, että ukkonen poltti sunnuntaina Kurun kappelissa Ylä-Paappasen torpassa muonamiehen vasemman kyljen ja jalan, mutta etenkin vasemman käden niin pahasti, että oli edellisenä päivänä jouduttu viemään kaupunkiin lasarettiin. Mies ja vaimo olivat olleet aitassa, jonka katto oli ruvennut vuotamaan ja mies sen vuoksi ryhtynyt siirtämään leipävarrasta toiseen paikkaan. Siinä samassa oli tullut salama ovenraosta ja avaimenreiästä aittaan ja polttanut miehen. Elokuun 14.päivänä Aamulehti uutisoi lasarettiin Kurusta tuodun ukkosen valkean polttaman miehen kuolleen. Tuo mies on esi-isäni Kalle Antinpoika, joka Kurun kuolleiden kirjan mukaan kuoli 11.8 1886 ukkosen iskuun 55-vuotiaana. Uutisessa mainitaan Kallen sukunimeksi Selin, mutta tämä nimi ei suvussa ole ollut käytössä, vaan nimi on tullut uutiseen sen hetkisen asumuksen mukaisesti Kallen ja Anna     Stiinan asuessa Ylä-Paappasen torpassa. Ensimmäiset suvussa käyttössä olleet sukunimet Kallen sukuhaarassa vakiintuivat vasta Kallen lasten myötä. 

Kalle Antinpoika syntyi vuonna 1831 tammikuun alussa Ruovedellä Lahomäessä vanhempiensa Antin ja Leenan ollessa siellä töissä. Antti oli kuusi vuotias, kun perhe muutti Kuruun Petäjälamminkylään Nimettömälle. Kallella oli toisen puolisonsa Anna Stiina Juhontytär Taivaljärven kanssa neljä lasta, joista aikuiseksi eli esikoinen Vilhelmiina ja kuopus Ananias. Kalle ja Anna Stiina asuivat aluksi Nimettömällä kun heidät vuonna 1856 oli vihitty, mutta sen jälkeen Kalle teki töitä mm. Hainarilla ja he olivat myös Riuttaskorvessa Taivaljärvellä viljatorppareina 1860-luvun puolessa välissä, kun nuorimmat lapset mm. esi-isäni Ananias syntyi. Taivaljärvellä olon jälkeen keskimmäisten lasten kuoltua Kalle ja Anna asuivat ja työskentelivät Kurussa mm. Nilsforsilla ja Ylä-Paappasella Kallen ollessa viimeisinä vuosinaan Ylä-Paappasen muonarenkinä.

Kallen kuoltua Anna Stiina jäi Ylä-Paappaselle. Tytär Vilhelmiina oli jo aiemmin mennyt naimisiin ja hän eli perheensä kanssa Kurussa Talvisillassa. Poika Ananias, josta siis oma sukuhaarani jatkuu, oli isänsä tavoin tuohon aikaan muonarenkinä Ylä-Paappasella ja tuolloin vielä naimaton. Ananias oli ollut Taivaljärveltä lähdön jälkeen kasvattina Poukkasella Ylä-Paappasella, missä siis myös vanhemmat työskentelivät.Mentyään vuonna 1890 naimisiin Ananias ja vaimonsa Alexandra ottivat käyttöön sukunimen Aalto. Alussa mainitut serkukset ovat Kallen pojan Ananiaksen lapsenlapsia. Heimon isä oli Paavo Heikki Aalto ja mummuni Eeva Kantojärven äiti oli Lyydia Aleksandra Mäkelä os. Aalto.

Sukututkimuspäivä Ikaalisissa

Suur-Ikaalisten sukututkijat järjestivät jo perinteekseen muodostuneen sukututkimuspäivän tänään Ikaalisissa Käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksella. Päivän teemana oli siirtolaisuus ja aiheesta olikin puhumassa siirtolaisinstituutin edustaja, omissa tutkimuksissaan siirtolaisasiakirjoja käyttänyt sukututkija sekä paikalliseen Amerikkaan suuntautuneeseen muuttoliikkeeseen perehtynyt henkilö. Luentojen lisäksi katseltavana oli siirtolaisinstituutin materiaalia ja kirjallisuutta aiheesta.

Celtic-laiva, jolla Olga ja Aune matkasivat New Yorkiin 1909

Siirtolaisuuteen ja siihen liittyviin asiakirjoihin olen itse tutustunut omien sukulaisteni muuttoja tutkiessa. Isäni papan Antto Kantojärven sisar Olga Maria Kärkäs os.Kantojärvi lähti tyttärensä Aunen kanssa Amerikkaan 7.7.1909 22-vuotiaana. Puoliso Matti Kärkäs oli mennyt jo aiemmin. Perillä New Yorkissa Olga ja vuoden vanha Aune- tytär olivat 25.7.1909. Laiva oli nimeltään Celtic. Se lähti Helsingistä, pysähtyi Liverpoolissa ja saapui New Yorkiin Island of Ellisiin. Matkustajaluettelossa numeroilla 15 ja 16 merkittyjen Olgan ja Aunen Amerikan määränpääksi ja oleskelupaikaksi on merkittu englanniksi puoliso ja isä Matti Kärkäs sekä osoite Brooklyniin New Yorkiin. Olga ja Aune eivät Amerikassa kauaan viihtyneet vaan palasivat seuraavana vuonna kotiin Helsinkiin.  Anton ja Olgan veli Lahja Kantojärvi lähti 1920-luvun lopulla töihin Canadaan, mutta perheen jäätyä Sieviin, myös hän palasi 1930-luvun alussa Suomeen oltuaan kuitenkin useamman vuoden töissä Canadan metsissä. Myös Anton, Lahjan ja Olgan serkku Janne Hoikkala lähti Amerikkaan 1890-luvun lopulla. Hän tiettävästi jäi sinne ja edelleen teen työtä tuon perheen löytämiseksi sieltä. Minnesotassa, mihin Janne aikanaan saapui, asuu paljon Hoikkala - nimisiä, joten toivon yhteyden sukuun vielä löytyvän. Kalle-pappani sisar Anni Äyräntö os. Karra muutti myös Amerikkaan 1900-luvun puolivälissä ja hän perheineen asustaa siellä edelleen. Suvun jäsenten etsintään Amerikasta olen saanut hyvin apua siirtolaisinstituutista, joka palvelee myös internetin välityksellä ja jonka kautta olen löytänyt linkkejä, joiden kautta etsiä sukulaisia. Amerikan siirtolaisten lisäksi olen etsinyt sukua myös Ruotsista ja Tanskasta.

Tapahtumassa oli aiempaa vähemmän näytteilleasettajia, joten tilaa vapaamuotoiselle keskustelulle aulatilassa oli runsaasti. Mukava anti tällaisille tapahtumille onkin se, että tapaa muita harrastajia, kuulee muiden kokemuksia, saa vinkkejä omaan tutkimukseen ja joskus jopa tapaa yllättäen ihmisiä, joiden kanssa sukujuuret kohtaavat jossakin kohtaa menneisyyttä. Näin kävi tänäänkin ja puhuessamme päädyimme moniin yhteisiin, tällä kertaa virtolaisiin nimiin. Näillä keskusteluilla on se innostava puoli, että ne saavat palaamaan perheisiin ja taloihin, joita ei välttämättä hetkeen ole tutkinut. Tänäänkin on ollut pakko kaivaa tuon keskustelun pohjalta esiin Virtain rippikirjoja ja oman sukututkimusohjelman tietoja etsien yhteyksiä eri perheiden välillä. Äitini mummun Emma Rantasen os.Mäki sukuhan on vahvasti virtolaista, mutta löytyy sieltä myös sekä äitini että isäni puolelta muitakin Ruoveden ja Kurun puolelta Virroille lähteneitä sukuhaaroja.

Nuijamiesten muistomerkki Ilmajoella kortin kuvaamana

Jaakko Ilkan sukuseuran esittelypöytä kiinnosti minua siksi, että lasteni sukujuuret isänsä puolelta juontavat Ilmajoelle ja lähiympäristöön. Lasteni isän setä Veikko Hakala on aikanaan 1980-luvulla sukua tutkinut ja se helpottaa tiedon hakemista lasteni sen puolen sukujuurista. Jaakko Ilkan Sukusanomista n:ro 6 löysin myös Aila Yli-Hakolan poimintoja Ikaalisten historiasta, mikä puolestaan saa kaivelemaan Ikaalisten historiateoksia ja Veikonkin tekemää sukututkimusta taas kerran esille. Lehtien, sukuseuran pinssin, korun ja postimerkkien joukossa oli myös sukuseuran myymä Ilkan monumenttia kuvaava postikortti, joka on kuva Alexander Paischeffin maalaamasta Valistuksen opetustaulusta vuodelta 1924.

Luentojen lomassa Mauri Rönni kertoi kevenneyksenä muistojaan entisaikojen elämästä. Osassa tarinoissa Mauri oli elänyt itsekin mukana, mutta osa arvokkaista tarinoista oli kuultua aiemmilta sukupolvilta. Tunnen Maurin tarinointitaidon ennestään eikä hän tuottanut pettymystä nytkään. Lasten pituushyppykisat ja kanankuolintodistus jäivät minulle tarinoina mieleen monen muun tarinan joukossa. Nämä tarinat perheen arjesta, kylän tapahtumista ja entisajan elämästä tuovat sukututkimusta elävämmäksi, mutta antavat ne meille nykypäivän ihmisille paljon opettavaistakin tietoa menneistä ajoista. Päivän ajatuksena näiden tarinoiden lisäksi jäi mieleen ihmisten kohtaamisen tärkeys. Vaikka sukututkimusta voi harrastaa tunti toisensa jälkeen yksin tietokoneen parissa, virastoissa tai kirjastoissa, tärkeää on ihmisten kohtaaminen ja näiden tarinoiden eläminen yhdessä.