Tervetuloa sivustolleni! Täällä kirjoitan tarinoita suvuistani ja kotiseudustani sukututkimusharrastukseeni liittyen. Tarinoiden sisältö on kerätty muistitiedoista ja valokuvista, luettu, kuultu, tutkittu ja tulkittu seurakuntien dokumenteista, kirjoista, lehdistä, päiväkirjoista, kirjeistä yms. Kaikki kiitos, kritiikki ja tieto on tervetullutta,koska uteliaisuuteni näihin asioihin on loputon....Käytetty lähdemateriaali tulee kirjoituksissa tavalla tai toisella esiin. Kuvat ovat pääasiassa omiani tai sukulaisilta saatuja. Mikäli joku kokee tarpeelliseksi lainata tekstin osia, tulee lähdetieto merkitä oheen. Kokonaisen tarinan tai valokuvan käyttämiseen on kysyttävä minulta lupa. Mukavia hetkiä tarinoideni parissa!

maanantai 21. toukokuuta 2012

Karjulankosken maisemissa

Kuva: Lusto/Jukka Valtasen kokoelmat/kuvaaja
Aikanaan uitettiin tukkeja Kurussa Karjulanjokeakin pitkin Näsijärveen. Osa tukeista tuli Haukkajoelta asti.Tukit kulkivat virtauksen mukana ja tukkilaiset ohjasivat kekseillään rannasta tukkeja eteenpäin yrittäen estää tukkisumia tai purkivat niitä mikäli niitä johonkin joen kohtaan ehti syntyä. Karjulankosken padon luona tukit laskettiin uittoruuheen, jota pitkin ne kulkivat Näsijärveen. Uittoruuhen alapäässä oli myös Karjulankosken voimala. Nyt saa Karjulanjoen rantaa patikoida luonnon rauhassa. Matkalla voi tavata muita retkeilijöitä, kalastajia ja melojia kanoottinensa. Karjulankosken padolla on rauhallista., ei merkkiäkään siitä ajasta kun vielä 1950-luvullakin tukkimiehet ohjasivat padon yläsuulla tukkeja uittoruuheen ja pikkupojat seurasivat sillan pielessä uteliaina miesten työtä ja tukkien kulkua ruuhta pitkin. Oheinen kuva kertoo näkymää 1950-luvulta padolta päin tukkien kulkiessa uittoruuhea pitkin kohti Näsijärveä. Kuva on museoviraston kokoelmista ja se on myös internetissä nähtävissä. Jukka Valtasen kuvia Karjulankosken uitosta on nähtävillä myös Lustossa Suomen Metsämuseossa.
            
Karjulankoski  2012
Karjulankoski pauhaa keväällä 2012
Kävin muutama päivä sitten kävelemässä joen vartta pitkin. Keväinen luonto on kauneimmillaan ja Karjulakoski kohisi ja pauhasi valtoimenaan. Tukkimiehiä kekseineen eikä virran mukana kulkevia tukkeja näkynyt. Ei myöskään melojia. Pidemmällä kuulimme linnunlaulun ja puheemme, mutta Karjulankoskelle tullessa koski pauhasi niin, ettei puhetta tahtonut kuulla. Vesi oli joessa nyt korkealla ja koski kuohusi voimakkaasti. Uittoruuhta eikä aikanaan sen vieressä ollutta voimalaitoksen vedenjohtoputkea enää ole. Niistä muistuttaa vain betoniset tukipaalut koskessa. Äitini täti, pappani Kaarlo/Kalle Karran (1922-1986) sisar Laura Tikka (1917-2008) asui perheensä kanssa lähellä Karjulanjokea ja -koskea. Kielloista huolimatta houkutus vei lapsia joskus joen rantaan ja äitini muisteli, että serkkujensa kanssa olisivat kivillä joen rannassa tasapainoilleet. Muistan minäkin kun sama Laura-täti vietti syntymäpäiviään 1970-luvulla ja me sukulaislapset kahvipöydän ääressä istumiseen kyllästyttyämme kuljimme lähiympäristössä. Ei paljon tarvinnut houkutella, että menimme padon yli menevälle sillalle heittelemään kiviä veteen ja kosken alajuoksulla tasapainoilimme rantakivillä. Silloin koski ei kuohunut niin kuin nyt retkeilessämme ja vesi oli matalemmalla, mutta hirvittää nuo askeleet silti jälkikäteen. Pojat Jouni, Jarmo ja Tapani taisivat vanhempina meitä nuorempia hiukan sillalla ja kivillä pelotellakin pudottamisella, mutta ei se meitä muita silti estänyt tälle kielletylle alueelle menemästä.

Väinö Kantojärvi, Erkki Toivonen ja Toivo Kantojärvi 1939
Karjulankosken yli kulkee maantie Kurusta Ruovedelle. Sillan kupeessa asui 1880-luvulta 1920-luvulle saakka isoisoisoäitini Edla Karoliina Kantojärven (1853-1921) eno räätäli Josua Markuksenpoika Siukonen (1849-1923) vaimonsa Hilma Adolfina Kallentytär os. Polviander (1843-1916) kanssa. Myös heidän poikansa, Edlan serkku Otto Maurits Siukonen (1877-1946) asui ja teki tuolla paikalla räätälin työtä 1900-luvun alussa. En tiedä onko sukulaisia ollut tukkimiehenä työssä Karjulanjoella, mutta vieressä olevassa kuvassa Antti-pappani veljet Väinö Matias (1919-1984) ja Toivo Aleksi (1916-1980) Kantojärvi ovat Erkki Toivosen kanssa vuonna 1939 Karjulansillan kohdalla silta- ja tietyömaalla, johon liittynee myös Karjulankosken alajuoksulla olleen sähkövoimalan uudistaminen. Karjulankosken maisema on minulle tuttu lapsuudesta saakka ja yksi tärkeistä Kuruun liittyvistä maisemista, sillä Karjulankylässä asumisen lisäksi myös molemmat mummulani ovat olleet tuolla suunnalla. Karjulankoski on tullut siltaa pitkin ylitettyä lukemattomia kertoja autolla, pyörällä tai kävellen ja usein veden kuohuja ja kosken pauhetta on varsinkin keväisin pysähdyttävä kuuntelemaan ja katselemaan. Myös opastein merkityt ulkoilureitit ovat kulkemisen arvoisia.

torstai 17. toukokuuta 2012

Sään armoilla

Tuntuu, että kevät ja lämpimät ilmat antavat tänä vuonna odottaa itseään oikein kunnolla. Vähäiset aurinkoiset päivät ovat olleet vielä tuulisia ja koleita ja useina päivinä on satanut. Kevään ensimmäiset kukat kyllä jo kukkivat ja puissa on lehden alkuja, mutta maa on märkää ja ilma on kostea ja kolea. Toivottavasti kesästä tulee lämmin ja sateita vain sopivasti. Näin toivoi varmasti entisaikojenkin ihmiset, joille elämä oli vielä enempi säästä kiinni kuin nykyisin. Esimerkiksi on liikuttavaa lukea Aaltion kirjoituksesta vuodelta 1955 Kotiseutumme Pirkkalanpohja-kirjasta miten tuolloin on muisteltu vajaan sata vuotta aiemmin eläneiden ihmisten kertomuksia huonosäisistä vuosista ja kuvailtu kiitollista riemua aikaisin tulleesta lämpimästä keväästä. Näin oli esimerkiksi keväällä 1868, jolloin myös kesä oli lämmin ja kaunis ja ihmiset saivat korjata pelloiltaan ja kaskiltaan aittoihinsa suuren sadon. Takana oli ollut useampien vuosien kylmät ja sateiset kesät ja pitkät talvet, jotka olivat kohtalokkaasti vaikuttaneet tuon ajan ihmisten elämään. 

Erkki Laitisen toimittaman Kurun historian mukaan Kurua kohtasi kato huonojen sääolosuhteiden vuoksi vuosina 1862,1863,1865,1866 ja 1867. Pahimmillaan tällä alueella kato oli vuonna 1867 ja se koitteli silloin eniten myös sen takia, että takana oli jo katovuosia, pulaa siemenviljasta ja kärsimystä nälästä, minkä vuoksi ihmisten tilanne oli jo valmiiksi huono kestää uusi katokausi. Vuodet 1867-1868 olivatkin alueella katojen ja nälän vuoksi myös suuria  kuolonvuosia. Jo syksyllä 1865 halla oli tullut aikaisin ja vuonna 1866 kesä oli erittäin sateinen ja pilasi sadon monin paikoin. Perunat ja juurekset mätänivät peltoon ja huonot sääolosuhteet vaikeuttivat myös syysviljan kasvua. Talvi oli pitkä ja ankara. Runsas lumi ja kova pakkanen eristivät taloja ja kyliä toisistaan vaikeuttaen ihmisten kulkemista. Kevättalvella 1867 oli pakkasia ja lumisateita. Mäen ja Vasaman toimittamassa kotiseutuni Pirkkalanpohja kirjassa kerrotaan, että 1867 toukokuun 9.päivänä raivosi Keski-Suomessa noin 16 tuntia kestänyt lumipyry. Pelloilla, joilla tavallisesti tehtiin tuohon aikaan toukotöitä, oli nyt paksut kinokset lunta aina 25.päivään toukokuuta saakka. Suur-Ruoveden järvialueen järvistä monet olivat jäässä melkein juhannukseen saakka. Suurella Keurusselällä ajettiin hevosella vielä kesäkuun 16.päivänä ja Näsijärvestäkin jäät lähtivät tuolloin vasta kesäkuun 17.päivä. Jäiden ja lumien sulettua ei tuona kesänä silti kauaa saatu lämmöstä nauttia, sillä juhannuksen jälkeen alkoivat taas kylmät ja sateiset säät. Heinäsato jäi heikoksi ja syyskuun halla tuhosi viljasatoa aiheuttaen jälleen nälkää talveksi. Syksyllä kuolleisuus lisääntyi heikon ja puuttellisen ravinnon vuoksi, mutta vasta talvella 1868 se nousi huippuunsa. Ihmiset eivät kuolleet ainoastaan nälkään vaan myös sairauksiin ja kulkutauteihin, joita ruuan puutteesta, heikosta ravinnosta, huonosta yleiskunnosta, kylmästä, kosteudesta ja vedosta sekä ruuan ja työn perässä kulkijoista heille aiheutui. Näiden vuoksi kuolleisuus oli tuonna vuonna myöhemminkin vielä korkea, vaikka vihdoin ihmiset saivat onneksi riemuita säiden muututtua parempaan.

Kurussa kuoli vuonna 1867 103 henkeä ja  vuonna 1868 210 henkeä. Suurin osa nälkävuonna 1868 Kurussa kuolleista haudattiin Kurun vanhalle hautausmaalle, mutta suuren kuolleisuuden vuoksi hautapaikoista ei ehditty pitää lukua, joten useimmat haudatuista jäivät ilman hautakiveä tai muistomerkkiä.Yksi näistä Kurun vanhalle hautausmaalle 1868 haudatuista ja ilman hautakiveä jääneistä on esi-isäni Johan Johaninpoika Kantojärvi, joka kuoli 66-vuotiaana helmikuussa 1868 lavantautiin Kurun Kantojärvellä. Myös esiäitini Anna Lena Matintytär Rajamäki Aallon suvun puolelta kuoli Kurussa kuumeen seurauksena lokakuussa 1867. Monella muullakin paikkakunnalla toimittiin samoin, sillä tautien leviämisen vuoksi kuolleet oli saatava haudattua nopeasti. Kuvassa Hämeenkyrön vanhalla hautausmaalla sijaitseva yhteinen muistomerkki kuolonvuosina 1867-1868 kuolleille. Kivessä teksti: "Katovuosina 1867-1868 kuolleiden hauta, Herra sinä kuolletat, mutta sinä teet jälleen eläväksi."   Ruovedellä kuolleisuus oli Kurua suurempi. Se oli Turun ja Porin läänin puoleiselta osaltaan koko valtakunnan kuolintilastossa nälkävuosina viidentenä ja Hämeen lääniin kuuluvalta osaltaan kymmenentenä. Ruovedeltä esivanhempani Matti ja Heta Karra kuolivat molemmat noina vuosina kuumeen seurauksena. Matti  Matinpoika Karra kuoli lokakuussa 1868 59-vuotiaana ja vaimonsa Heta Erkintytär Karra toukokuussa 1967  54-vuotiaana.

Nälkävuosien koettelemukset koituivat usein lasten ja vanhusten kohtaloksi, sillä heidän yleiskuntonsa saattoi muutenkin tuona aikana olla heikompi kuin työikäisten. Monissa perheissä kulkutaudit ja sairaudet saattoivat viedä mukanan useampia perheenjäseniä, sillä kun suurella joukolla asuttiin pienissäkin tiloissa monta sukupolvea yhdessä taudit pääsivät helposti leviämään. Omissa suvuissani nälkävuosina kuolleet ovat olleet perheen vanhimpia, vaikkakaan eivät vielä nykyihmisen silmin kovin vanhoja, eikä samoista perheistä ole monia kuollut. Onneksi perheissä on lapsia selvinnyt näiden vuosien yli ja esimerkiksi juuri noina vuosina syntyneet Herman Kurun Kantojärvellä, Serafiina Ruovedellä Karralla ja Eriika Ruovedellä Siukolassa ovat selviytyneet vastasyntyneinä raskaista vuosista ja eläneet aikuisikään saakka.

Huonot sääolosuhteet ovat vaikuttaneet ihmisten elämään, asuinoloihin, elantoon ja ravitsemukseen. Näinä vuosina näkyy miten paljon ihmiset olivat riippuvaisia säästä ja omavaraisuudestaan ruuan suhteen. Toisaalta näillä koettelemuksilla oli se vaikutus, että muihin kotitaloustuotteisiin alettiin kiinnittämään huomiota. Viljan ja ravinnon saamiseksi alettiin valmistaa ja kaupata kattopäreitä, verkkoja, koppia, kaappeja, saaveja, karvatumppuja, pellavakankaita, pitovaatteita, puukonteriä, hevosenkenkiä, kauhoja ynnä muita kotiteollisuustuotteita, minkä seurauksena käsityöläisyys ja kaupankäynti lisääntyivät. Varmasti myös maanviljelyssä alettiin kiinnittää huomiota sään arvaamattomuuteen ja katovuosien jälkeen maatalouskin tehostui.Kyllähän me edelleenkin säästä olemme riippuvaisia niin maataloudessa kuin monen muunkin elinkeinon alueella, mutta selviämme kylmästä ja koleasta keväästä huolimatta  hengissä eikä nälkä tai sairastelukierre uhkaa meitä kuten esivanhempiamme.  Sään harmittelun sijasta pitäisi kai nauttia niistä asioista, jotka ovat hyvin. Silti vähän harmittaa tomaatin- ja basilikantaimeni, jotka selvästi kärsivät koleasta ja harmaasta keväästä.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Liebster Blog - kiertopalkinto



Tuntuupa mukavalta! Kiitos! Ametsapuro palkitsi blogini antamalla minulle bloggaajien toisilleen jakaman kiertopalkinnon. Ideana on siis, että bloggaajat palkitsevat mielestään palkinnon ja maininnan ansaitsevat blogit ja palkinnon saaneet puolestaan kierrättävät  palkintoa eteenpäin.

Tässä kiertopalkinnon ohjeet: 
1. Kiitä antajaa ja linkitä hänen blogiinsa
2. Valitse viisi suosikkiblogiasi jolla on alle 200 lukijaa, ja kerro se heille jättämällä kommentti
3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi
4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen 
Kiitän siis antajaa saamastani huomionosoituksesta ja suosittelen myös hänen kirjoittamaansa aktiivisesti lukemaani blogia Tyrvääläinen sukua harrastamassa, mutta tässä kierrätän palkinnon nyt seuraaville viidelle  blogille:

1. Outin blogi Kosketan eilistä , jota seuraan säännöllisesti. Teksteissä on nimensä mukaisesti aiheina eilisen, menneen ajan muistot, esineet, tarinat ja kokemukset, joita ihanat valokuvat  elävöittävät. Blogin tekee kotoisaksi myös monet viittaukset ja kuvat kotiseudulleni Ruovedelle.

2. Kaisa Kyläkoski on saanut samaisen maininnan aiemminkin, mutta en voi olla mainitsematta hänen monipuolista blogiaan Sukututkijan loppuvuosi , sillä se on toiminut niin usein inspiraation, innostuksen ja tiedon lähteenä omassa sukututkimuksessani ja historianharrastamisessani, että haluan Kaisalle palkinnon siitä antaa.

3.Juha Vuorelan Juhan suku-uutiset   ovat myös suosikeissani historian ja sukututkimuksen vuoksi, mutta erityisesti monet mielenkiintoiset tarinat ihmisistä ja heidän kohtaloistaan ovat olleet mieleenjääviä, mukavaa ja mielenkiintosta luettavaa.

4. Muistaakseni  blogissa on paljon itseäni kiinnostavaa luettavaa ja mielelläni lukisin Salmen kirjoituksia enempikin.

5. Koska kirjat ja lukeminen kiinnostaa, seuraan myös siihen liittyvää Kaiken voi lukea
blogia. Siitä saa vinkkejä lukuvalintoihin ja kirjoittajan omat lukukokemukset ja kirjojen herättämät ajatukset ovat mielenkiintoista luettavaa.


keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Kotiseutuni Pirkanmaa



Sukujuureni ovat suurimmaksi osaksi Pirkanmaalla, missä itsekin olen koko ikäni asunut. Vaikka omakohtaistakin kokemusta pirkanmaalaisuudesta minulla on, niin olen silti sukututkimuksen ohella koittanut tutustua siihen ympäristöön ja kulttuuriin, missä sukuni ovat eläneet, joten käteeni tarttuu helposti erilaisia aluetta kuvaavia kirjoja sen lisäksi mitä esimerkiksi internet tarjoaa alueen historiasta ja nykypäivästä kiinnostuneelle. Hiljattain osui kirjastossa silmiini Pirkanmaan maakuntaliiton 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun vuosina julkaisema neljä osainen Pirkanmaan kotiseutusarja, joka käsittää neljä eri kirjaa aiheina Pirkanmaan luonto, taiteet, historia sekä ruoka-ja tapakulttuuri. Kaikki mukavia helppolukuisia käytännönläheisiä kirjoja ja vaikka eivät ihan uusinta tietoa tarjoa niin mielenkiintoista kuitenkin.

Pirkanmaasta on alueellisena käsitteenä alettu puhua vasta toisen maailmansodan jälkeen, mutta kirjoissa on alueen historiaa tuotu esiin paljon kauempaa 1200-luvulta jatkuen 1900-luvun teollistumiseen ja yhteiskunnan kehittymiseen. Eränkäynnistä alkanut asutus ja elämä on kehittynyt peltoviljelyn ja maatalouden kautta kaupankäyntiin ja teollisuuteen. Torpissa ja taloissa ovat ihmiset sotienkin keskellä viljelleet, kasvattaneet eläimiä, tehneet kauppaa ja myöhemmin lähteneet työn ja kehityksen perässä kaupunkeihin. Talonpoikaisvaltainen alue teollistui, kaupallistui, kaupungistui ja kehittyi tehdas- ja kauppakaupunkiensa johdosta.

Pallograniittia
Pirkanmaan Luonto-osasta mieleen jää maisemassa näkyvät kivet ja kalliot, joita on hyödynnetty ja hyödynnetään teollisuudessa monella Pirkanmaan paikkakunnalla edelleenkin. Kurussa on pitkät perinteet kivituotannossa ja moni sukulaisenikin on saanut elantonsa kiven parissa. Pallograniitti ja harmaa graniitti ovat ainutlaatuisia ja tunnettuja koko maailmassa mm. rakennuskivinä, paperikoneiden valssikivinä ja hautakivinä. Kurun Niemikylässä on louhittu kiveä 1800-luvulta alkaen.Viljakkala on ollut tunnettu malmivaroistaan jo 1700-luvulla. Haverin kaivos on siellä tuottanut malmia tuolta1700-luvun alusta alkaen aina 1960-luvulle saakka. Nykyään kaivauksista on muistona autio aidattu kaivosalue.

Näkymä Pispalanharjulta Pyhäjärvelle
Kallioiden lisäksi Pirkanmaan luonto muodostuu pelloista, metsistä, harjuista ja järvistä korkeuserojen vaihdellessa jatkuvasti pienelläkin alueella. Tämän johdosta alueella on myös koskia, joiden ansiosta mm. teollisuus on voinut maakunnassa kehittyä kuten esimerkiksi Hämeenkyrössä,Tampereella, Mänttässä ja Valkeakoskella. Vesi on myös mahdollistanut liikkumisen laajemmallakin alueella silloin kun teitä ei vielä niin ollut. Vaikka vesistöistä on ollut hyötyä niin toisaalta ihminen on myös muuttanut aikojen saatossa niitä. Koskien perkaus, kanavat ja veden juoksun säännöstely, mutta myös teollisuudesta aiheutunut vesien likaantuminen ovat vaikuttaneet vesistöihin haitallisesti. Mutta onneksi alueella on silti vielä rakentamattomiakin jokia ja koskia, jotta nykypäivän ihminen pääsee nauttimaan luonnosta sellaisenaan. Itse olen päässyt nauttimaan täällä Ikaalisissa Vääräjoen ja Jyllinjoen maisemista ja virtauksista sekä patikoiden rantoja että kanootista käsin vesitse.Molemmat joet laskevat Kyrösjärveen.

Alueen alkuperäisestä luonnosta pääsee nauttimaan myös useissa kansallispuistoissa  ja luonnonsuojelualueilla. Ympäristökeskus on koko maassa, myös Pirkanmaalla kartoittanut perinnemaisemia, joissa voi nähdä entisajan maisemaa laitumineen ja rakennuksineen. Pirkanmaalla tällaisia perinnemaisemia on yhdeksällä maatilalla. Lisätietoa näistä saa mm. ympäristökeskuksen internetsivuilta. Myös museovirasto on nimennyt valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä, joita Pirkanmaan alueella on useita. Tällaisia ovat esimerkiksi nykyisellä kotipaikallani Ikaalisissa Vanhan kauppalan alue, kirkon seutu sekä Isö-Röyhiön kylä, Ruovedellä Pekkalan kartano, Mäntässä Mäntän tehtaiden alue ja monet muut, jotka ovat luetteloituna myös museoviraston sivuilla. Koskemattomasta aidosta puhtaasta luonnosta pääsee kotiseudullani nauttimaan näiden lisäksi myös monien muiden metsäpolkujen ja jokien varsilla sekä järvien rannoilla. Onneksi.

Kirjasarjan Ruoka- ja tapakulttuuri-osassa on esitelty arjen ja juhlapäivien viettotapoja, mutta mukana on paljon entisaikojen ruokaohjeita. Monista niistä tulee lapsuuskoti ja mummula mieleen. Suurin osa raaka-aineista saatiin omasta takaa ja kaikki mahdollinen hyödynnettiin. Kirjassa esitellään myös vuonna 1931 ilmestynyttä tamperelaisen W.Toiwosen  kustantamaa keittokirjaa, jossa on päiväkohtaisia ruokaehdotuksia ohjeineen ja mukana on vielä kustannusarviokin. Erään päivän ruokavinkkinä kirjassa on luusoppa ja lätyt sokurin, kräämin tai marjahillon kanssa. Ruoka-aineet, ruuanvalmistus ja niin arjen kuin juhlankin ruokalistat ovat jokaisen saavutettavissa oleva tapa säilyttää perinteitä ja siirtää niitä seuraaville sukupolville. Itse syön vielä talkkunaa, mutta lasteni valikoimaan se ei enää taida kuulua. Sen sijaan huomaan perunoista - ei jauhoista- tehdyn perunamuusin ja äidiltä opitun reseptin mukaan tehtyjen lihapullien, erilaisten marjoja sisältävien leivonnaisten ja juuri noiden lättyjen olevan niitä, joita seuraavakin sukupolvi kaipaa ja varmasti eteenpäin siirtää. Ja vaikka monessa ruuassa on käsintekemisestä siirrytty teolliseen valmistamiseen niin edelleen osa kotiseutuni perinteitä on itselleni ja varmasti monelle muullekin myös mustamakkara ja rievä.

Maisemaltaan vaihteleva luonto on inspiroinut monia taiteen tekijöitä; kuvataiteilijoita, valokuvaajia, runoilijoita, kirjailijoita, musiikintekijöitä ja arkkitehtejä. Luonnon lisäksi myös alueen historia, sodat, talonpoikaiselämä ja erilaiset ihmistarinat ovat olleet taiteilijoiden inspiraatioiden lähteinä. Esimerkiksi Ellen Thesleff maalasi Ruoveden Muroletta, Werner Holmberg maalasi maisemiaVirroilta, Ruovedeltä ja Kurusta, Felix Frang maalasi Ikaalisisten maisemia, Into Konrad Inha valokuvasi maisemia Virroilla ja kuuluisimpia taitavat olla Akseli Gallén -Kallelan ikuistamat maalaukset alueen maisemista. Kirjallisuudessa tunnetuimpia alueen maisemaa ja elämää kuvaavia ovat varmasti F.E.Sillanpää ja J.L.Runeberg, mutta myös esimerkiksi Heikki Asunnan ja  Lauri Viidan teoksissa on kuvauksia alueen ihmisistä ja elämästä. Alueen kulttuuriin pääsee vuosittain tutustumaan monissa eri paikkakunnilla järjestettävissä kulttuuritapahtumissa. Mäntässä on vuosittain kuvataide esillä, Vammalassa Vanhan kirjallisuuden päivät, Tampereella Finlaysonin alueella on paljon nähtävää monien muiden kaupungin museoiden lisäksi. Felix Frangin maalauksia voi nähdä tulevana kesänä Ikaalisissa hänen muistokseen järjestetyssä näyttelyssä, kun kuvataiteilijan syntymästä tulee kuluneeksi 150 vuotta tänä syksynä. Pirkanmaan maakuntalauluksi on vuonna 1995 nimetty Kesäpäivä Kangasalla ja mikäs sen paremmin luontoamme täällä kuvaisi kuin laulun sanat "...niin kauas kuin silmään siintää, nään järviä lahtineen....".

Hirvenhiihtäjät patsas, Kuru
J.L. Runebergin Kurun ja Ruoveden alueelle liitetty Hirvenhiihtäjät (1832) runoelma kuvaa kansanelämää talonpojista piikoihin, kerjäläisiin ja laukkuryssiin. Juonena on järkevä Pekan ja Kurun urhea Matin hirvenajo, mutta siihen liittyy myös Matin ja hehkeän Hennan kosiotarina. Kuvattujen henkilöiden ominaisuuksina Runeberg kuvaa alamaisuutta, nöyryyttä, vaatimattomuutta, työteliäisyyttä, omillaan toimeen tulemista, yhteisöllisyyttä ja isänmaallisuutta. Hirvenhiihtäjien ihmiset elävät levollisesti ja sopusoinnussa ympäristönsä kanssa. Piirteet kuvastanevat alueen ihmisten luonnetta ja sitä mitä arvostetaan ja pidetään tärkeänä, sillä teos nousee esiin juuri halutessa korostaa näiden asioiden tärkeyttä ja se koetaan tavallaan alueen ihmisiä yhdistävänä perinteenä. Kurussa on kirkon läheisyydessä Kosti Sartin suunnittelema Hirvenhiihtäjät patsas, joka on pystytetty Runebergin Kurun urhean Matin ja kotiseudun raivaajan muistolle 1956. Vuosittain myös valitaan Kuru-juhlien aikaan kotiseudun eteen työtä tehneet ja työssään arvostetut Kurun urhea Matti ja Heloposki Henna. Lähisukulaisistani nuo arvonimet ovat saaneet vuonna 2000 setäni Esko Kantojärvi ja vuonna 2008 serkkuni, Eskon tytär Anne Kantojärvi-Kapee. Kun tekstiä Hirvenhiihtäjistä lukee niin varsin levollisena ja onnellisena ihmisten elämä siinä vaikuttaakin, vaikka Pirkanmaan alueen historiaan paljon sotia, sairautta, köyhyyttä ja muita arkea ja elinympäristöjä horjuttavia asioita onkin sattunut. Kunpa tuo sama tasapaino, sopusointu ja levollisuus säilyisi nykyistenkin alueen asukkaiden elämässä, vaikka tämänkin päivän ihmistä monet huolet painavat.
"Iltainen oli syöty. Ja jäänyt myös oli torpan
pöytään loppuja vain, vähän kaljaa tuoppien pohjiin,
kantoja reikävän leivän ja muikkuja, myös perunoita.
Pirttikin lämpimän herttainen oli, luota kun lieden
hiillos räiskyessän tulen hehkua henki ja peitti
pilviin tupruaviin katon: vain pärepuut, reki vaivoin
nähtiin orsien päällä -ne saivat kuivua siellä.
Korkeuteen savu leijui, kun pimeän katon alle
loimua loi päre vain, siten ehtootoimia torpan
helpottain valollaan. Emännöiden ahkera Anna
itselleen sekä miehelleen pani sänkyä kuntoon.
Kattilan karstoja taas tytär huuhteli pois liki muurin
laulujakin hyräellen, ja reipas uuttera poika
varsoja hoiteli, kun tömisyttivät nuo oven luona,
jauhoja appeeseen lisäten lujan kaukalon täytti.
"
 (J.L.Runeberg,suom. Teivas Oksala,Hirvenhiihtäjät)