Liedenpohja

Liedenpohja on Virtain kylä noin 20 kilometriä Virroilta Alavudelle päin Toisveden rannalla. Suunnilleen saman verran on matkaa Alavudelle.  Liedenpohjassa nimen historiasta kerrotaan, että kylä on saanut nimensä ensimmäisten  asukkaiden tullessa soutaen lahdenperään. Edellä kulkenut oli sitten löytänyt erämiesten vanhan leiripaikan ja tulisijan ja tokaissut toisille, että tässä on lieden pohja. Tästä tulijat ajattelivat että paikalla on ennenkin ollut ihmisiä ja päättivät jäädä sinne. Ja näin oli paikka saanut nimeksi Liedenpohja.

Liedenpohjassa on erään hiekkakankaan keskellä syvä rotko, hiekkahauta nimeltään Ilmarisen hauta.  Mäen ja Vasaman 1955 toimittamassa kirjassa Kotiseutuni Pirkkalanpohja kerrotaan, että Kalevalasta tunnettu Seppo Ilmarinen oli kerran halunnut kääntää Liedenpohjasta Näsijärveen lähteneen laskujoen virtaussuuntaa pohjoisesta etelään ja pyytänyt avukseen jättiläisen nimeltään Ilma-Isto.  Ilmarisen käskystä Ilma-Isto oli sitten kerran seissyt Toisveden rannalla lapio olalla aikoen kaivaa kanavan Toisvedestä Kukkolampeen yhdistääkseen Lapuanjoen vesistön Toisveteen ja Näsijärven vesistöreittiin. Mittaillessaan tätä kannasta hän pisteli välillä kuoppia maahan. Rasin nevan kohdalla hän oli nostanut koko lapiollisen ja näin oli syntynyt neva. Puolivälissä Maanselän kannasta hän pisti lapiollaan kaksi täyttä pistoa, mutta kolmannella pistolla lapio katkesi. Jättiläinen suuttui ja jätti kanavan kaivamisen kesken. Jäljelle jäi hiekkahauta, jota siis Ilmarisen haudaksi kutsutaan ja tarinaa tänäkin päivänä Liedenpohjassa kerrotaan.

Liedenpohja liittyy omaan sukuuni äitini mummun Emma Rantasen (1892 - 1973) os. Mäki kautta. 1700-luvun puolivälissä asettui Kangasalla syntynyt sotilas Joseph Skrifvare (1737 - 1801) Virroille Liedenpohjaan ja meni naimisiin virtolaisen Helena Matintyttären (1729 - 1806) kanssa. Liedenpohjan Kallialassa asuneet esivanhempani Joseph ja Helena Skrifvare saivat viisi lasta. Vanhin poika Simon jäi isännöimään Kallialaa ja tyttäristä nuorin, esiäitini Regina (1769 - 1844) meni naimisiin Johan Johaninpojan (1761 - 1838) kanssa. Heidän kotinsa oli Vaskivedellä Lähdeahossa. Reginalla ja Johanilla oli kahdeksan lasta, joista nuorimmat olivat kaksoset Erik ja Ulriika. Ulriika kuoli kotonaan naimattomana 48-vuotiaana, mutta Erik (1809 - 1861) avioitui Virtain Havangalta kotoisin olleen Joonas Ingemarinpoika Friskin ( 1755 - 1834) tyttären Walborgin (1800-1874) kanssa ja heidän sukunsa jatkuu tyttärensä Liisan pojan Santeri Mäen kautta aina nykypäivään saakka. Santerilla ja vaimollaan Idalla oli kahdeksan lasta; Emma, Ida, Aleksi, Seena, Antti, Impi, Hilja ja Heikki, joiden kautta sukua on tänä päivänä ympäri Suomea, mutta edelleen myös Vaskivedellä Virroilla.

Suomenmaan hintaa piilottamassa

Virroilla kuten myös alussa mainitsemassani Kotiseutuni Pirkkalanpohja kirjassa kerrotaan Virtain Liedenpohjaan liittyvää toistakin tarinaa. Perimätiedon mukaan Suomen sodan aikaan vuonna 1808 ruotsalaiset sotapäälliköt myivät Viaporin linnan venäläisille suuresta kultamäärästä. Näitä linnan lunnaita lähdettiin kuljettamaan hevosilla Pohjanmaan kautta Ruotsiin, mutta Virroilla takaa-ajavat suomalaiset saavuttivat tämän "Suomen hinnan" kuljettajat. Nämä hätääntyivät ja ajoivat vanhalta sotatieltä sivuun ja hautasivat kulta-arkun Maanselän kannaksella Ylä-Liedenpohjan talon maalla lähelle Ilmarisen hautaa. Tätä tukee myös se, että Virtain puolella oli nähty kulta-arkku kahden  hevosen vetämillä kärryillä, mutta Alavudella Sapsalammin kohdilla arkkua ei enää kyydissä ollut. Tätä  kulta-arkkua etsitään Liedenpohjassa edelleen, joten taidanpa ensi kesänä esivanhempieni jalanjälkiä etsiessä etsiä myös kyseistä kulta-arkkua, Suomenmaan hintaa.