Tervetuloa sivustolleni! Täällä kirjoitan tarinoita suvuistani ja kotiseudustani sukututkimusharrastukseeni liittyen. Tarinoiden sisältö on kerätty muistitiedoista ja valokuvista, luettu, kuultu, tutkittu ja tulkittu seurakuntien dokumenteista, kirjoista, lehdistä, päiväkirjoista, kirjeistä yms. Kaikki kiitos, kritiikki ja tieto on tervetullutta,koska uteliaisuuteni näihin asioihin on loputon....Käytetty lähdemateriaali tulee kirjoituksissa tavalla tai toisella esiin. Kuvat ovat pääasiassa omiani tai sukulaisilta saatuja. Mikäli joku kokee tarpeelliseksi lainata tekstin osia, tulee lähdetieto merkitä oheen. Kokonaisen tarinan tai valokuvan käyttämiseen on kysyttävä minulta lupa. Mukavia hetkiä tarinoideni parissa!

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Päiväkirjan kertomaa 1955

Isäni kummitäti, pappani serkku Aune Kärkäs (1908 - 1986) kirjoitti päiväkirjaa nuoruudestaan aina kuolemaansa saakka. Meitä kumpaakin kiinnosti kirjat ja kirjoittaminen, joten usein sain häneltä muiden kirjojen ohella myös näitä vanhoja päiväkirjoja, joissa viitattiin tiettyihin asioihin niin perheessä kuin yhteiskunnassa. Lukioaikanani hän lähetti minulle lehtileikkeitä eri lehdistä liittyen maailmantapahtumiin tai politiikkaan. En tiedä osasinko arvostaa sitä tuolloin nuorena niin kuin nyt arvostan, mutta onneksi olen näitä saamiani kirjoituksia säästänyt. Mielenkiintoista on lukea hänen päiväkirjamerkinnöistään myös miten jo isäni lapsena sai näitä lehtiä lahjaksi ja tuliaisiksi. Lämmöllä luen myös seuraavaa erään päiväkirjan kesämuistoa Kantojärveltä isäni lapsuuden ajalta kesältä 1955.
"Heinäkuun aamuja äidin syntymäkodissa ei voita mikään. Ihana herätä linnunlauluun. Kauempaa pihalta kuuluu kyllä jo poikien äänet. Aino-tyttö paimentaa nuorimmaista. Kyllä voikin viidestä lapsesta ääntä lähteä. Äitikin on jo noussut ylös. Olimme eilen Saimin, Salmen ja Hillin kanssa Hopeavuorella, taisi ottaa äidin voimille. En malta nousta vielä ylös. Äiti tuli tänne jo aiemmin. Minä olin ensin Aina-tädin luona Ylöjärvellä ja tulin vasta sitten. Antti oli poikien ja Wekkulin kanssa tiehaarassa vastassa. Koira ja hevonen ovat Antille rakkaita, ei taitaisi serkku viihtyä Helsingissä meidän luona. Kaukolla on kesällä syntymäpäivä ja äidin kanssa  olemme kummeja. Toimme tuliaisina kaupungista hedelmiä ja lehtiä. Tallella oli vielä talvellakin lähettämämme lehdet. Väinö ja Toivo tulevat Tampereelta jonakin päivänä. Täällä näkee serkkuja. Työtä on täällä kovasti eikä ole sellaisia lomia kun äidillä ja minulla toimistosta. Hilli on luvannut viedä pojat tänään kalaan kunhan ovat ensin tehneet askareensa. Saa Eeva tehdä rauhassa töitä navetalla ja huushollissa. Menen mukaan. Lahtisellakin pojat kalastivat. Onneksi on järviä lähellä, toisin kuin Lahja-enon luona Sievissä. Tunnen kyllä itseni hiukan laiskaksi täällä, mutta miten nautinkaan tästä luonnosta. Sairastelujeni jälkeen olen nauttinut luonnosta vielä enempi kuin ennen. Keuhkojen parannuttua nautin jokaisesta raittiista hengen vedosta täällä. Kengätkin heitin aitan nurkkaan, miten ihana on tuntea ruoho paljaissa jaloissa kulkiessa näitä polkuja. Talvella lausuntaillassa mietin juuri tätä luontoa ja raitista ilmaa, jossa voi niin helposti hengittää. Arvosteluissa sanottiinkin kerran, että osasin eläytyä runon luontoaiheeseen syvällisesti. Täältä sen tunteen olen sisääni hengittänyt. Äiti tuli sisään valtavan päivänkakkarakimpun kanssa. Pojat kuulemma kaivavat jo matoja navetan takana. Toivottavasti saadaan saalista ja huomenna kalasoppaa."
Esko ja Kauko Hilli-tädin kanssa kalassa Lehmusjärvellä 1955

torstai 17. maaliskuuta 2011

Sotilaat Sarf, Löf ja Hjelt

Ruotsin vallan aikana alettiin sotilaille antaa kirjaamisen yhteydessä lisänimiä, joita nyt kutsutaan sotilasnimiksi. Aatelisilla ja porvaristolla saattoi tulla käyttöön oma sukunimi, mutta talonpojilla ja torppareilla ei yleensä sukunimeä ollut ja vaikka olisi ollutkin niin armeijaan värväytyessään he usein saivat lyhyen ruotsalaisperäisen nimen. Nimi saatettiin määrätä ulkonäön, luonteen, asuinpaikan, varusteen tai jonkun piirteen kautta, mutta myös luontoon liittyvät nimet olivat käytössä. Nimi saattoi periytyä myös sen mukaan mikä oli ollut toisella samasta talosta tulleella sotilaalla nimenä -  olivat he sukua toisilleen tai ei. Joskus sukunimi säilyi sukupolvelta toiselle jääden pysyväksi sukunimeksi, mutta usein se vaihtui myöhemmin sen mukaan missä sotilas asui tai missä perhe oli. Omien esivanhempieni joukosta löytyy sotilasniminä mm. Sarf, Löf, Jämroth, Frifeldt ja Hjelt.

Johan Sarf (1754 - 1833) asettui Suomen sodan aikaan Ruoveden Muroleen Sarvanaan. Rippikirjoissa Johanin perhe kulkee nimellä Sarf muutaman sukupolven ajan. Johan ja Maria saavat kaksi tytärtä, joista toinen tytär Leena käyttää perheensä kanssa nimeä Sarf. Leenan puoliso Matts on myös merkitty sotilaaksi Sarf nimisenä ja vävy mainitaan kuolin- ja hautaustiedoissakin tähän sukunimeen viittaavalla nimellä. Johan Sarfin jälkeläiset ovat vaihtaneet asuinpaikkaa usein eikä varsinaista sukunimeä ole ollut pysyvästi käytössä ennen kuin 1900-luvun alussa äitini pappa Mikko Rantanen otti käyttöönsä Rantanen nimen.

Matts Löf (1781 - 1859) puolestaan oli Löf jo kolmannessa polvessa. Hän syntyi Ruoveden Visuvedellä, minne hänen isoisänsä sotilas Erich Löf oli 1700-luvun alussa asettunut perheensä kanssa asumaan. Löfin jälkeläiset ovat asuneet Ruoveden Visuvedellä tuolta 1700-luvun alusta ja 1800-luvun alussa perheen nimenä on ollut paikan mukaan Karra. Tällä hetkellä samalla paikalla asuu Matts Löfin jälkeläiset Tammisina. Viisikymmentä vuotta Suomen sodan päättymisen jälkeen 1858 Suomessa aloitettiin avustus elossa oleville Suomen sodan veteraaneille ja heidän joukkossaan on mainittu myös esi-isäni Matts Löf, joka ehti ennen kuolemaansa saada tätä avustusta kaksi kertaa yhteensä 6 ruplaa.

Johan Hjelt (1771 - 1843) oli sotilas kolmannessa polvessa. Hänen isänsä oli sotilas Gabriel Frifeldt (1746 - 1776) ja isoisänsä sotilas Joseph Jämroth (1707 - 1791). Johan Hjelt asettui paikoilleen Suomen sodan jälkeen Kuruun Paappasen talon alueelle Kantojärven torppaan. Johan Hjeltin poika käytti jo nimeä Kantojärvi, joka on suvussa sukunimenä tänäkin päivänä. Markus, yksi Johan Hjeltin pojan pojista, tosin otti Hjelt nimen käyttöönsä lähtiessään kotoaan rengiksi lähialueen taloihin. 

Näiden nimien alkuperästä ei ole tietoa, mutta Löf on ainoa nimi, joka on ollut useammalla perheen jäsenellä käytössä useamman sukupolven ajan. Hjelt on ollut käytössä ainoastaan Johanilla ja hänen perheellään ja voisi juontaa isän nimestä Frifeldt. Johanin muut sisarukset eivät ole sitä käyttäneet. Sarf nimi on joissakin Ruoveden rippikirjoissa 1800-luvun puolella käännetty jälkeläisillä nimeksi Sarvi.  Esi-isieni sotilasnimien alkuperän arvailujen ohella olisi mielenkiintoista tietää mistä nimensä ovat saaneet ne paikat, joista nykyisiä suvun sukunimiä on otettu käyttöön. Lapsena minulle kerrottiin, että Kantojärvi on saanut nimensä järvestä, jonka pohjassa on kantoja, mutta myöhemmin olen sen todennut olevan vain mutaa ja liejua. Karra tarkoittaa myös pelto-ohdaketta, mutta liittyykö se paikan tai perheen sukunimen syntyyn jää vain arvailujen ja mielikuvituksen varaan.

torstai 10. maaliskuuta 2011

Olga ja Matti

Olga ja Matti 1907
Olga Maria Kärkäs os. Kantojärvi  (1886 - 1976) lähti kotoaan Kurun Kantojärveltä 14-vuotiaana piikomaan Tampereelle. Vieraiden perheiden lisäksi hän oli siellä myös tätinsä Amanda Ahlstedtin luona. Amanda olisi leskeksi jäätyään toivonut Olgaa jäämää luokseen asumaan, mutta tuolloin 1900-luvun alussa nuori Olga halusi muuta. Hän oli tavannut teatterialalla toimivan Matin ja tahtoi tämän luokse Helsinkiin. Tädin ja muun suvun houkuttelusta huolimatta voimakastahtoinen nuori nainen halusi rakkautensa perässä maailmalle. Niinpä Olga muutti Tampereelta Helsinkiin 1904 18-vuotiaana. Olga ja Matti Kärkäs vihittiin heinäkuussa 1907 ja seuraavana kesänä heille syntyi tytär Aune.

Aune 1908 ennen Amerikkaan lähtöä
Tuolloin 1900-luvun alussa monia suomalaisia kiinnosti Amerikan tarjoamat mahdollisuudet ja myös Matille tarjoutui mahdollisuus lähteä työn perässä New Yorkiin. Matin laiva lähti Helsingistä keväällä 1909. Olga ja 1-vuotias Aune-tyttö lähtivät isä-Matin perässä heinäkuussa. Olga itse oli tuolloin 22-vuotias. Laivamatka Helsingistä alkoi 7.7.1909. Liverpoolissa äiti ja tytär vaihtoivat laivaa matkaten kohti New Yorkia ollen siellä perillä 25.7.1909. Voi vain kuvitella millaista on ollut viettää 18 päivää laivassa pienen lapsen kanssa kesän kuumimpaan aikaan. Markustajakortissa äidin ja tyttären matkan kohteena näkyy Brooklyn New York/Matti Kärkäs.

Kärkkään perhe vietti yhteistä aikaa New Yorkissa vuoden verran, mutta sitten Olgalle iski koti-ikävä. Matti oli paljon poissa perheen luota ja Olga ikävöi perhettään. Niinpä seuraavana vuonna 1910 Olga matkasi raskaan laivamatkan tyttärensä kanssa takaisin kotisuomeen. Alussa oli ollut ajatus, että myös Matti tulee perässä, mutta välimatka ja elämä kuljetti pariskunnan erilleen eikä Matti koskaan palannut Suomeen takaisin. Uutta perhettä kumpikaan ei kuitenkaan enää perustanut. Matti jatkoi elämäänsä New Yorkissa ja Olga Aunen kanssa Helsingissä. Yhteys jatkui jonkin aikaa kirjein ja valokuvin, mutta vähitellen myös ne jäivät. 
Aunen säilyttämissä muistoissa on isän New Yorkista lähettämä kortti vuodelta 1912.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Naistenpäivänä naisista

Naistenpäivänä pitää kirjoittaa naisista. Vaikka naisten asema ja oikeudet ovat eri aikakausina ja eri kulttuureissa olleet nykypäivään verrattuna hyvinkin erilaisia, niin silti naisilla on aina ollut vahva merkitys perheiden ja sukujen historiassa. Omista sukujuuristani löytyy hyvinkin erilaisia naisia kohtaloineen.

Wilhelmiina Johanintytär (1847 - 1895) syntyi Kurussa Petäjälamminkylässä Kantojärvellä kymmenlapsiseen perheeseen. Sisaruksista monta oli kuollut jo pienenä.Vanhin veli Johan jäi Kantojärvelle torppariksi ja muut veljet lähtivät rengeiksi lähitaloihin. Wilhelmiina oli sisarussarjan ainoa elossa oleva tyttö. Justiina sisar kuoli vauvana.Vartuttuaan Wilhelmiina lähti piiaksi Kurun Karjulan kylään. Suurimman osan elämästään hän asui piikana Vähä-Karjun talossa ja oli siellä myös kuollessaan 48-vuotiaana halvaukseen. Wilhelmiina sai kaksi aviotonta lasta. Molemmat tyttäret Selma Miinantytär (1873-1877) ja Tyyne Maria Miinantytär ( 1886 - 1890) kuolivat varhain punataudin seurauksena.

Amanda Ahlstedt os.Kantojärvi
Wilhelmiinan veljentytär Amanda Johanintytär (1862 - 1936) lähti myös Kantojärveltä. Hän muutti Tampereelle 1886 ja tapasi siellä miehensä kauppias Alexander Ahlstedtin. Kauppiaan vaimona Tampereen keskustassa asuvana Amandan elämä oli hyvin erilaista kuin tätinsä Wilhelmiinan elämä Kurussa. Amandan tytär Elsa Maria (1890 - 1893) kuoli vain kolme vuotiaana ja puoliso yli kaksikymmentä vuotta Amandaa aikaisemmin. Amanda eli suuressa vauraassa talossaan yksin nuo parikymmentä vuotta. Veljien lapset kävivät häntä katsomassa, mutta kovin vieraanvaraiseksi häntä ei suvun tarinoissa luonnehdita. Johtuiko tämä luonteesta, katkeruudesta, yksinäisyydestä vai mistä, sitä voimme vain arvailla. Sekä veljientyttäriä että -poikia Amanda on pyytänyt luokseen asumaan, mutta kaikki heistä ovat halunneet kulkea omia teitään ja heidän vierailunsa tädin luona ovat jääneet lyhyksi. Amandalle  tärkeää oli kuitenkin hyväntekeväisyystyö ja hän oli mukana Tampereen kaupunkilähetyksen työssä, jossa alussa nähtiin tärkeänä naisten ja lasten auttaminen. Amandakin oli mukana keräämässä varoja Tampereella pellavatehtaan naisille ja heidän lapsilleen. Myöhemminhän Amanda myös teki testamentin Tampereen kaupunkilähetykselle.

Serafiina Tamminen os. Karra
Pappani Kallen täti Serafiina Manuntytär Tamminen os. Karra (1866 - 1941) syntyi Manu ja Albertiina Karran yhdeksän lapsiseen perheeseen Ruoveden Visuvedellä ja asui tällä synnyinpaikallaan koko elämänsä. Hänellä oli yhdeksän lasta ja puoliso Eetu jakoi postia. Puolison työpäivät olivat pitkiä, joten Serafiina hoiti kotia ja lapsia huolehtien myös miehestään. Talvipimeällä Serafiina kävi sytyttämässä lyhdyn Näsijärven rantaan, jotta Eetu näki palata töistä kotiin Karranlahteen.

Maria Liisa Reetantytär syntyi 1857 Ruoveden Muroleessa. Hänen äitinsä Reeta Leena oli jo nuoresta psyykkisesti sairas ja asui isänsä Matin kanssa. Marian isästä ei ole tietoa ja jo vauvana varmastikin äidin sairauden sekä köyhyyden vuoksi Maria varttui muualla. Vartuttuaan Maria kiersi eri taloissa Ruovedellä ja Virroilla piikomassa. Maria sai nuorena kaksi aviotonta lasta Salun ja Svanten, joista Salu kuoli pienenä. Eloon jäänen poikansa kanssa Maria asui Ruoveden Kalliojärvellä, mistä hän meni itseään yli 30 vuotta vanhemman miehen kanssa naimisiin saaden vielä kaksi poikaa Mikon ja Santerin. Puolison kuoltua ja lasten vartuttua Maria muutti 1906 Ikaalisiiin mentyän uudelleen naimisiin. Marian poika Mikko Rantanen oli isoisoisäni. Iloinen työteliäs mies, joka aikanaan taloissa kuljettuaan ja sodat sodittuaan osti tuhannella markalla saaren itselleen, Emmalleen ja kuudelle lapselleen. Maria Liisa Reetantyttären tarina odottaa vielä tutkimuksissani valmistumista, mutta hänen elämäänsä ajatellessa olisi hienoa sanoa hänelle nyt hyvää naistenpäivää ja hienosti selvisit.

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Kesäretki 1925

Kenraali Mannerheimin lastensuojeluliitto perustettiin 4.10.1920 Helsingissä ja tunnetaan nykyisin nimellä Mannerheimin lastensuojeluliitto. Pappani Antti Kantojärven serkku, isäni kummitäti Aune Kärkäs (1908 - 1986) eli elämänsä Helsingissä ja oli 17 - vuotias osallistuessaan Kenraali Mannerheimin lastensuojeluliiton Helsingin tyttökerhon Itä-Suomen kesäretkelle 27.6. - 2.7.1925. Tuolloin 20-luvun alussa Aune ja äitinsä Olga olivat muutenkin mukana lastensuojeluliiton toiminnassa. 1925 perustettiin Aunen äidin syntymäkunnassa Kurussakin oma paikallisosasto.


Viipurinlinnan tornissa 1925. Aune takana oikealla
Aune osallistui yhdistetylle opinto- ja virkitysretkelle yhdessä 23 muun helsinkiläistytön kanssa. Päiväkirjaansa Aune on kerännyt muistoja matkasta. Matkareitti oli Helsinki - Viipuri - Enso - Vallinkoski - Imatra - Tainionkoski - Vuoksenniska - Lappeenranta - Helsinki. Junamatka Helsingistä kohti Viipuria alkoi laululla "Suomi armas synnyinmaamme" virittäen matkalaisten mielen matkan aiheeseen. Makeistehdas Mella Oy oli lahjoittanut työille kilokaupalla makeisia matkan ajankuluksi. Viipurissa tytöt otti vastaan paikallisosasto Viipurin Huoltokeskus ja tytöt saivat osallistua Viipurin yleiseen raittiuskokoukseen, juhlaan ja kulkueeseen. Kulkueessa kerrotaan olleen tuhansia lapsia ja nuoria. Helsingin tytöillä oli mukana kulkueessa juliste, jossa luki "Reipas, raitis nuoriso on kansan turva." Aune kuvaa kulkuetta ja juhlaa ylistävin sanoin ja kertoo lausuneensa siellä myös raittiusaiheisen runon yhdessä toisen kerholaisen kanssa. Runot olivatkin Aunelle tärkeitä myöhemmässäkin elämässä sekä niiden lausujana että lukijana.

Enson tehtaalla 1925.

Viipurin raittiusjuhlan jälkeen matka jatkui kohti Enson tehtaita. Tytöt kertoivat tehtaalla Kenraali Mannerheimin lastensuojeluliiton toiminnasta ja sen jälkeen saivat itse esittelyn paperitehtaasta. Tytöille oli näytetty selluloosan ja paperin valmistusta asteittain.Kiitoksena vierailustaan tytöt lauloivat tehtaan väelle laulun "Suloisessa Suomessa".
Vuoksella 1925. Tyttökolmikon keskellä Aune.

Enson vierailun jälkeen
tytöt matkasivat kolme kilometriä metsäreittiä Vuoksen partaalle, mistä Enson tehtaan järjestämät kaksi venettä soutajineen vei tytöt Vallinkoskelle. Veneiden edetessä aallokossa Aune kertoo tyttöjen nauraneen ja kiljahdelleen. Riemu muuttui välillä lauluiksi ja laulu raikui veneestä toiseen tyttöjen nauttiessa matkasta. Maisemat tekivät tyttöihin sellaisen vaikutuksen, että heistä tuntui kuin saduissakaan ei olisi ollut niin kaunista.


Siitolassa 1925.
 Retken jälkeen maistui eväät ja uni olkisilla Imatralla Siitolan koululla. Täältä matka jatkui autolla kohti Tainionkoskea ja sieltä Saimaan Höyrylaiva Oy:n Imatra I:llä kohti Lappeenrantaa. Lappeenrannassa tytöt kävivät sankaripatsaalla ja lauloivat historian tunneilla oppimiaan lauluja. Aune mainitsee laulun "Kaunis Karjala" ja kertoo miten mieliin muistui koulusta opit Ison- ja Pikkuvihan vaiheista Karjalan kunnailla.  Lappeenrannassa tytöt tutustuivat sotilaskotiyhdistykseen. Siellä heidät oli toivottanut tervetulleeksi kansanedustaja Siviä Ruotzi. Samalla tytöt pääsivät kertomaan myös lastensuojeluliiton toiminnasta. Sotilaskodin päivällisen jälkeen tytöt suuntasivat sotilaskonserttiin kylpylaitoksen kasinon puistoon. Retken loputtua tytöt ovat todenneet, että saivat nauttia ihanista maisemista ja kokemuksista, mutta samalla retki oli herättänyt heissä isänmaanrakkautta ja yhteistuntoa, joka oli myös Kenraali  Mannerheimin lastensuojeluliiton toiminnan yhtenä aatteena.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

200 vuotta Kantojärvellä

Isovanhempani lapsineen ovat asustaneet Kantojärvellä Kurun Petäjälamminkylässä kuuden sukupolven ajan. Johan Gabrielinpoika ja Juliana Matintytär Hjelt muuttivat lastensa kanssa Ruovedeltä Kuruun 1811 Paappaselle ja saivat sieltä asuttavakseen Kantojärven torpan. Kantojärviläisiä on siis elänyt näissä maisemissa nyt 200 vuoden ajan. Metsät, pellot, metsäjärvet, järvistä toisiinsa virtaavat purot ja kalliot kuuluvat olennaisesti tähän maisemaan. Esi-isämme saivat näistä ravinnon, rakennusmateriaalit ja elannon. Meille tämän  päivän kantojärviläisille alue tarjoaa vapaa-ajan viettopaikan, erinomaiset marja- ja sienimaat sekä kalasaaliit Kantojärvestä, Pikku-Kantojärvestä, Hammonjärvestä ja Lehmusjärvestä. Metsissä ja kallioilla on leikitty, liukasteltu ja pelätty käärmeitä.

Käärmeitä alueella on ollut aina paljon ja yhtään kesää ei kulu niitä näkemättä. Kuitenkaan en tiedä ketään, joka olisi käärmeen pureman saanut. Kaksi kertaa tiedän käärmeen tulleen eteisportaalle. Ensimmäinen oli kesällä 1968 ollessani 2-vuotias. Tuona kesänä mummuni Eeva täytti 50-vuotta, mutta sairauden vuoksi hän eli vain syksyyn asti. Käärmeistä puhuttaessa usein yhdistetään käärmeen eteisportaalle tulo ja mummun kuolema. Toisen kerran käärme oli näin lähellä kesällä 1998 kuopukseni ollessa 4 - vuotias.  Muut söimme sisällä ja pieni poika shortseissaan ja kumisaappaissaan lähti etukäteen ulos tullen saman tien takaisin tunnistettuaan käärmeen portaan vieressä. Poika oli tietysti järkyttynyt ja muistan vieläkin hänen ilmeensä. Onneksi tuo otus oli tuttu ja hän osasi sitä varoa. Saappaat onkin perusvaruste kesän hellepäivinäkin alueella kulkiessa. Tosin riskejä on otettu paljain jaloin juoksennellen ja hyvin on selvitty.

Kantojärvi
Alueen läpi virtaa puro alkaen Lehmusjärvestä edeten Kantojärven ja Hammonjärven kautta Näsijärveen. Kantojärven ja Hammonjärven välillä se virtaa melkein pihapiirissä. Aikanaan ja vielä 1940- ja 1950-luvuilla purossa  peseydyttiin ja lapset uivat. Noin 20-vuotta sitten puro oli vielä yhdeltä kohtaa sellainen, että omat lapseni muutaman vuoden iässä saattoivat siinä istua ja leikkiä. Puron pohja on hiekkaa, reunoja koristaa monet luonnonkukat ja heinät. Nykyään puro on valitettavasti kaventunut niin, että enää ei taitaisi pienetkään lapset kyetä siinä polskimaan. Uimaan on matkattava pienen matkan päähän Kantojärveen, mutta uimataito on välttämätön, sillä pohja on mutainen ja reunat pehmeää soista sammalpeittoa.





Kantojärven rannalla asustaa myös majavia. Monen vuoden ajan olemme saaneet seurata majavien hampaiden jälkiä rantatuntumassa olevissa puissa. Itse majavaan emme ole törmänneet. Hirviä on iltahämärässä nähty lähellä pihapiiriäkin ja onpa miehet metsällä kulkiessa nähneet karhunkin jälkiä maastossa ja puiden kyljissä. Yömyöhään pihan perällä olevaan ulkowc:hen juostessa saattaa talon katon tuntumasta liitää pään ohi lepakkokin säikäyttäen yöllisen kulkijan.


Kantojärvi sijaitsee lähes saman matkan päässä Kurusta ja Ruovedeltä, joten aikanaan talossa asuttaessa asioita on hoidettu molempiin suuntiin. Muroleen kanavalle on kävelymatka metsää pitkin ja joskus muinoin sinne kulki hevosellakin mentävä tie ja postia haettiin kanavalta. Matkalla kohti kanavaa on Hopeavuori, jonka kallionkolot ovat kiinnostaneet etenkin lapsia. 1908 - 1986 elänyt sukulaistätini Aune kertoi, kuinka hänen lapsuudessaan ja nuoruudessaan kaupungista tulleet kesävieraat tekivät  retkiä Hopeavuorelle. Samat kallion onkalot on lapsena näytetty minulle ja minä omille lapsilleni.Kummasti nuo kolot ja onkalot vaan muistaa lapsuudesta huomattavasti suurempina kuin mitä ne omille lapsille esitellessä ovat.

Pihapiirin kalliokin oli vielä minun lapsuudessa avointa kalliota, missä siellä täällä kasvoi heinää, kalliokasveja ja metsämansikoita. Nyt tuo kallio on ajan saatossa sammaloitunut ja metsän reuna on tullut lähemmäksi taloa, mutta suvun historia on siellä nähtävissä. Alkuperäisen torpan paikka kulmakivineen kertoo 200 vuotta sitten alkaneesta elämästä Kantojärvellä. Tuon paikan vieressä kasvaa valtava korkea vanha kuusi, joka on varmasti nähnyt ja kuullut monta tarinaa kallion kupeessa elävistä kantojärviläisistä. Pihapiiri on laajentunut ja rakennuksia on noussut lisää. Jokainen sukupolvi on elänyt aikansa mukaisesti ja jättänyt elämästään jäljet seuraaville sukupolville.